The Terrors of Hell katsella omegaa


Cartier Watch ment color="#FF9933" face="Arial" SIZE="+1"> Ymm
katsella omegaa

ウブロレプリカ
cartier guardare le donne di vigilanza
الساعات أوميغا ريبليكا

Simvastatin-lääkkeestä

  • Aloita uusi keskustelu
  • Edellinen
  • 1
  • 2
  • 3
  • Seuraava
  • Sivu 1 / 3  

Recommended Posts

  • Edellinen
  • 1
  • 2
  • 3
  • Seuraava
  • Sivu 1 / 3  
Siirry aiheluetteloon Farmakologia

    Jaa:
  • Ajankohtaista

    • 15 prosenttia odottavista äidestä tupakoi – kätilöt ja terveydenhoitajat haluavat suojella sikiötä

      • 1 kommentti
      • 3 816 katselukertaa
    • SuPer: Vuosilomalla sairastamisesta ei saa rangaista – asia EU-tuomioistuimen käsittelyyn

      • 1 kommentti
      • 3 960 katselukertaa
    • Kapina kytee – "rokotepakon" vastustajat perustivat kansalaisaloitteen
      • 1
      • 2
      • 3

      • 70 kommenttia
      • 18 263 katselukertaa
  • Blogi

    • Mitä monimuoto-opiskelu on - 5 eroa päiväopintoihin

      • 7 kommenttia
      • 3 557 katselukertaa
    • Tutut kasvot, vieras katse

      • 0 kommenttia
      • 78 katselukertaa
    • Pakkorokotukset, totta vai tarua

      • 11 kommenttia
      • 18 981 katselukertaa


Totuus on "tuolla ulkona"

Onko Kaikkivaltias myös lähellä ihmistä?

Category Archives: Raamatun ennustukset (apokalyptiikka)

15.12.2014 by Ville Suutarinen

Kristillinen apokalyptiikka

Sisällysluettelo

1. Tulkinnan taustaa

2. Kirjojen rakenne

3. Danielin kirjan valtakunnat

4. Jumalan valtakunta

5. Messiasprofetia

6. Messiasprofetia – Enkelin selitys näylle

7. Profetioiden tulkintalinjat – Kuka tai mikä on Antikristus?

8. Profeetallinen päivä

9. Pakanoiden aika

10. Raamatun typologia (”esikuvaoppi”)

11. Maasta nouseva peto

12. Viimeinen petos

” Jo alusta asti olen kertonut kaiken, mikä oli tuleva, jo ammoin ilmaissut sen, mikä ei ollut tapahtunut vielä. Näin minä sanon, ja päätöksessäni pysyn, kaiken, mitä tahdon, minä toteutan.” (Jes. 46:10)

1. Tulkinnan taustaa

Vanhan Testamentin kirjojen keskeltä löytyy erityslaatuinen kirja. Danielin kirja voi tuntua aluksi hyvinkin ”korkealentoista” apokalyptiikkaa sisältävältä kirjalta. Se ei ainoastaan ennusta tulevia tapahtumia, vaan jopa ennustaa niiden tapahtuma-aikoja ja tekee sen mielenkiintoisten symbolien avulla.

Daniel sai erityislaatuisia näkyjä Jumalalta, joissa hänelle myös selitettiin niiden merkitystä. Jumala ilmoitti Messiaan tulon ajankohdan, Jumalan valtakunnan tulon, sekä paljasti maailman historian suuntaviivat. Herra tahtoo auttaa Jumalan lapsia erottamaan maailmanvaltojen luonteet ja ilmaantumisajat sekä petollisten valtojen tavat, joilla ne tulisivat sortamaan ja viemään harhaan ihmiskuntaa. Punaisena lankana on toivo Jumalassa, joka ei ole hylännyt kansaansa.

Varsinkaan Ilmestyskirjan erityislaatuisesta apokalyptisesta luonteesta ei ole epäselvyyttä. Jo Ilmestyskirjan nimessä ilmaantuu sana apokalypsis, joka tarkoittaa asian paljastamista ja verhon poistamista. Sama sana esiintyy myös Danielin kirjan kreikankielisen käännöksen toisessa luvussa, jonka mukaan taivaassa on Jumala, joka kykenee paljastamaan salaisuuksia ja vetämään verhon pois tulevaisuuden edestä (Ranko Stefanovic, Revelation of Jesus Christ – Commentary on the Book of Revelation, Second Edition, s. 57; Timo Flink, Ilmestyskirja TV – osa. 1, https://www.youtube.com/watch?v=gKXqNkD31RE). Ilmestyskirjan ensimmäisen luvun ensimmäisessä jakeessa kerrotaan myös, että Jumala on ilmoittanut sanomansa palvelijalleen Johannekselle; tämän sanan taustalla on verbi, joka merkitsee asioiden esittämistä kielikuvien avulla, joka myös ilmenee Danielin kirjan toisessa luvussa (Timo Flink, ibid.). Näin voimme tutkia myös Ilmestyskirjaa Raamatun omilla kielikuvilla. Ilmestyskirjasta löytyviä symboleja löytyykin lähes jokaisesta VT:n (Vanhan testamentin) kirjasta.

Ilmestyskirjassa ei ole yhtäkään kokonaista lausetta, jossa ei olisi VT:n kielikuvia. Tutkijat ovat löytäneet näitä viittauksia yli 2000 kappaletta (ibid.). Apokalyptisten symbolien todellinen merkitys ei löydykään nykyisestä tilanteesta, vaan ennemminkin symbolin käytöstä sen muinaisessa kontekstissa (Grant R. Osborne, The Hermeneutical Spiral: A Comprehensive Introduction to Biblical Interpretation, s. 227-228; Zdravko Stefanovic, Daniel – Wisdom to the Wise, Commentary on the Book of Daniel, s. 236). Johannes sanoo lisäksi, että kirjan tapahtumat tapahtuvat pian, joka myös on lainaus Danielin kirjan toisesta luvusta (Ranko Stefanovic, Revelation of Jesus Christ – Commentary on the Book of Revelation, Second Edition, s. 57; Timo Flink, Ilmestyskirja TV, osa. 1).

Johannes siis haluaa kääntää lukijan katseen Danielin kirjan toiseen lukuun, joka antaa perusperiaatteet joilla tutkia Raamatun apokalyptiikkaa; sen taustalla on erityinen sanoma Jumalan valtakunnasta, joka tulee olemaan ikuinen. Danielin kirjan kuvaukset maailman valtakunnista, ennen ikuista valtakuntaa, antavat myös hyvää osviittaa Raamatun luotettavuudesta sekä historiallisesta tilanteesta jossa lukija on.

Raamatun perus-tulkintaperiaate on siis se, että Pyhät Kirjoitukset selittävät itse itseään. Tämä (Sola Scriptura) raamatunselitys perustuu uskoon ja traditioon. Uskoon siinä mielessä, että Raamatun kirjojen erityislaatuisuus kertoo Jumalan johdatuksesta kaanonin muotoutumisessa. Uskoakseen Raamattuun, on uskottava että on olemassa hyvä ja ihmiskunnasta välittävä Jumala, joka ei ole jättänyt sitä oman onnensa nojaan, vaan on kertonut tarvittavat pelastukseen tähtäävät seikat, sekä kaiken alun ja lopun, jotta ihmiset luottaisivat Hänen hyvyyteensä ja huolenpitoonsa. Traditioon, konservatiivinen raamatunselitys perustuu, puolestaan, siinä mielessä, että kaanonin muodostajilla (apostoleilla) oli tietoa Raamatun kirjojen yhtenäisestä sanomasta ja opista, jonka mukaan he laativat tuon Sinetöidyn Kirjakokoelman.

Apostolit kokosivat evankeliumit ja tietyt kirjeet kaanoniksi (Ernest L. Martin, Restoring the Original Bible). Karthagon kolmas kirkolliskoukous (n. 397 jaa.) hyväksyi Augustinuksen johdolla kaikki 27 nykyistä kirjaa. 27:n kirjan hyväksyminen ei, kuitenkaan, ollut manipuloitua, eikä edes suunniteltua. Kaikki seurakunnat eri puolilta laajaa Rooman imperiumia toivat esille oman näkökantansa, jonka olivat oppineet kirjoitusten taustasta ja arvovallasta (Carson & Moo, An Introduction to the New Testament, s. 736; Barker/Lane/Michaels, s.29). He päätyivät yhteisymmärrykseen, koska tietyillä kirjoilla oli ollut tietty auktoriteetti jo hyvin varhain, ja tietyt tavat olivat jo syntyneet Jeesuksen ja apostolien opetuksen pohjalta. Karthagon kirkolliskokous siis ainoastaan hyväksyi jo kanonisoidut evankeliumit ja kirjeet.

Sekä intertestamentaalisena aikana että kristillisenä aikana syntyi, nimittäin, muitakin Raamatun kaanonin ulkopuolella olevia apokalyptisiä teoksia. Niiden teologia sulkee ne kaanonin ulkopuolelle. Esim. Eenokin kirjojen teologinen antropologia (oppi sielun kuolemattomuudesta) on tullut platonilaisuudesta, joka myöhemmin ilmeni mm. gnostilaisuudessa. Josefuksen mukaan, esim. essealaiset uskoivat platonilaiseen antropologiaan (D.S.Russell, The Method and Message of Jewish Apocalyptic, s. 24). Useat tutkijat ovat sitä mieltä, että essealaiset olivat samaa ryhmää kuin Qumranin munkisto. Heille (ainakin heidän kaanonin ulkopuolisille kirjoituksilleen) onkin yhteistä juuri platonilainen antropologia (Eenokin kirjan kopioita on löytynyt Qumranin luolista [ibid. s. 38]), sekä esim. samantyyppinen messiaaninen odotus, angelologia, demonologia ja eskatologia (ibid. s. 24). Myös toiset, Josefuksen mukaan yleisimmät juutalaiset liikkeet, jotka olivat essealaisten lisäksi fariseukset, saddukeukset ja selootit, olivat mukana apokalyptisessa ja eskatologisessa keskustelussa (ibid. s. 22). Jokainen näistä ryhmistä sanoi uskovansa Vanhaan Testamenttiin (vaikkakin toiset jättivät useitakin sen kirjoja pois).

Vanhan Testamentin profeetat usein liittivät Israelin pelastumiseen ja viimeisiin tapahtumiin universaalisen elementin. He eivät kohdistaneet profetioitaan vain omalle ajalleen ja etniselle kansalleen. VT:n kokonaisvaltainen sanoma, erityisesti juuri Profeetat, ilmaisevat Jumalan pelastussuunnitelman eskatologiaa, johon liittyy Messiaan keskeinen osallisuus. Esimerkiksi Jesaja (toiminta-aika n. 740-680 eaa.) esittää huimia näkymiä aina maailmanloppuun ja uuteen maahan asti, puhumattakaan hänen syväluotaavista kuvauksista koskien Kristuksen ihmeellistä luonnetta ja osallisuutta pelastushistoriassa. ”Kuolema on nielty ainiaaksi” (Jes. 25:8) osoittaa Jesajan tarkoittaneen universaalisti ihmiskunnalle tuotua pelastusta, joka tulee lopullisesti tapahtumaan kuolleiden ylösnousemuksessa (26:19). Myös Sefanja (profeetta Josian hallituskaudelta [640-609 eaa.]), kirjansa alussa, liittää Jerusalemin tuhoennustuksen myös koko maailmaa koskevaksi (Sef. 1:18); ja Hesekiel (Danielin aikalainen profeetta heprealaisten ollessa Babylonin pakkosiirtolaisuudessa; sai profetian kuningas Jojakinin pakkosiirtolaisuuden viidentenä vuotena [592 eaa.]) kertoi, että Jumala tulisi perustamaan uuden maan, kaupungin ja temppelin jotka eivät tuhoudu koskaan (Hes. 40:1-48:35).

Jeesuksen mukaan profeettojen tehtävä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen (Matt. 23:34,37), ja Aamoksen kirjassa profeettoja kutsutaan Jumalan palvelijoiksi, joille Jumala on paljastanut salaisuuksiaan (Aam. 3:7). Tulevien tapahtumien paljastaminen on yksi Jumalan tavoista kutsua ihmisiä luokseen, pelastukseen ja luottamukseen Häntä kohtaan. Kun ihmiset katuivat, joskus Jumala jopa peruutti profetian mikäli sen tarkoitus oli varoittaa tulevasta tuhosta. Esim. Niniveä ei tuhottukaan kun sen asukkaat katuivat syntejään, vaikka Joona saarnasi Jumalan varmaa tuhotuomiota tuolle kaupungille. Tässä onkin näiden ns. ehdollisten ja klassisten profetioiden ero apokalyptisiin profetioihin. Ehdolliset profetiat koskivat paikallista tai lähitulevaisuutta, lihallista israelia tai jotakin muuta kansakuntaa tai yksilöitä; eli ne koskivat sen hetkistä tilannetta. Puolestaan apokalyptiset profetiat ovat universaaleja ja käyvät läpi koko lopunajan historian. Ne koskevat erityisesti lopunaikaa ja ovat varmoja, Jumalan ennalta nähtyjä, tapahtumia. Niissä on myös varmoja aikamääriä, jotka ovat yhtenäisiä. Apokalyptiikassa unet ja näyt ovat pääosassa, joita enkelit tulkitsevat; kun klassisessa profetiassa profeetta useimmiten julistaa: ”Näin sanoo Herra…”.

Jumala antoi profeetoille, ja sitä mukaa juutalaisille, tarpeeksi valoa pelastuksen ja Uuden liiton luonteesta. Messiasta odottavan ajan, intertestamentaalisen ajan, kaikilla juutalaisilla liikkeillä oli yhtäläisiä keskustelun ja kiinnostuksen kohteita. D.S. Russell tuo esille kirjassaan The Method and Message of Jewish Apocalyptic (varsinkin sivuilla 27-28), että kaikilla merkittävimmillä juutalaisilla uskonnollis-poliittisilla ja uskonnollis-askeettisilla liikkeillä on voinut olla yhtä paljon osallisuutta juutalaisen intertestamentaalisen apokalyptiikan syntyyn, kehitykseen, säilyttämiseen ja levittämiseen. Kuitenkin, niin kuin edellä on jo mainittu, Raamatun kaanonin ulkopuolelle jätettyjen kirjojen teologia poikkeaa kaanonin sisäisistä kirjoista.

Useat juutalaiset eskatologit ja apokalyptiikasta kiinnostuneet tutkijat olivat tulleet vallitsevan synkretismin pettämiksi, jolloin heille muodostui Jumalan luonteesta väärä, julma ja / tai epäoikeudenmukainen kuva (myös aivan kuin nykyaikana). Tämä vääristynyt teologia ja eskatologia väistämättä heijastui ja heijastuu myös eskatologiseen politiikkaan. Ei olekaan yllätys, että Aleksandrian juutalaisten parissa intertestamentaaliset apokalyptiset kirjat olivat erittäin suosittuja; siitä kun oli muodostunut hellenismin kautta synkretismin, spiritismin ja okkultismin kehto. Aleksandriassa apokalyptiikka oli jopa suositumpaa kuin Palestiinassa, ja sitä käännettiin latinaksi, koptiksi, syyriaksi, arabiaksi, armeniaksi, etiopiaksi, slaaviksi ja georgiaksi (Russell, ibid. s. 29).

Aivan kuin nykyaikanakin, Raamatun sanoman perusperiaatteita muokattiin kansallisten ja poliittisten agendojen mukaiseksi. Tästä syystä hallitsevat juutalaiset ryhmittymät eivät ottaneet Jeesusta vastaan. Ryhmittymien yksilöitä toki kääntyi kristityiksi (esim. rabbi Nikodemus), mutta kokonaisten instituutioiden kääntyminen on jo yleisestä historiallisesta perspektiivistäkin katseltuna erittäin epätodennäköistä. Toisaalta fariseukset uskoivat ylösnousemukseen ja heidän parissaan esiintyi hiukan raamatullista eskatologiaa, mutta he eivät ymmärtäneet Messiaan universaalia luonnetta ja tehtävää kärsivänä palvelijana. He odottivat poliittista kunnian kuningasta. Kuolleenmeren kääröistä käy ilmi, että Qumranin yhteisö odotti kahta eri messiasta (kuninkaallista ja profeetallista).Tästä huolimatta, myös raamatullista messiaanista odotusta ja eskatologiaa esiintyi kansan parissa, koska se koostui värikkäästä massasta. Jonkin laskelman mukaan esim. fariseuksia oli vain noin 5% ja saddukeuksia ja essealaisia yhteensä noin 2% koko kansasta (ibid. s. 22). Hyvä esimerkki Jeesuksen kaltaisen Messiaan odottavista ihmisistä ja ryhmistä ovat tietenkin Jeesuksen vastaanottaneet opetuslapset, vaikka heillä oli vaikeuksia ymmärtää Jeesuksen toiminnan luonne aina Hänen ylösnousemukseensa asti. Toinen hyvä esimerkki on Johannes Kastajan ryhmä, jos he uskoivat opettajansa todistusta hänen huudahtaessaan: ”Katsokaa Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” (Joh. 1:29).

Jeesus esitti VT:n profeetoille ominaisia ennustuksia ja opetuksia, joilla on merkitys sekä lähi- että myöhäisempään historiaan (esim. Matt. 24). Jeesus tiesi toimintansa profeetallisuuden, vaikka Hän olikin enemmän kuin profeetta; Hän on profeettojen tutkimuksen, ennustusten ja toivon täyttymys. Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat halunneet nähdä sen, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla sen, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.” (Luuk. 10:24) Jeesus myös ymmärsi, että suurinosa ihmisistä ei käsittäisi tai tahtoisi käsittää Hänen työnsä luonnetta. Hän sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt… (Luuk. 10:21) Jeesus selitti, miksi Jumala on verhonnut totuudet symboleihin, sanoessaan: ”Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi.” (Luuk. 8:10)

Samainen syy on myös profetioiden tutkimusta ja syventymistä vaativan luonteen takana. Useat lopunaikaa koskevat ennustukset näytettiin henkilöille, jotka olivat pakkosiirrossa tai vankeina vieraan vallan alla; Jumala verhosi totuudet kielikuviin turvatakseen niiden säilymisen. Jeesuksen opetuslapsi Johannes kirjoittikin Ilmestyskirjan Patmos saarella, kristittyjen vainojen aikana, jolloin hänet eristettiin kyseiselle saarelle.

Ilmestyskirja on, niin kuin on jo edellä mainittu, erittäin uskollinen Danielin kirjalle ja koko Raamatun symbolismille. Jeesus mainitsi lopunaikaa koskevassa profetiassaan erityisesti Danielin kirjan ennustuksen (Matt. 24:15; Mark 13:14 KJV), tuoden näin perustan kristilliselle apokalyptiikalle. Johannes kertookin Ilmestyskirjan olevan ”Jeesuksen Kristuksen Ilmestys” (Ilm. 1:1).

2. Kirjojen rakenne

Danielin kirjassa on nähty erilaisia kirjallisia rakenteita. Yksinkertaisin ja hyvin toimiva rakenne, tässä tapauksessa, on tyylijako. Danielin kirjassa on kaksi eri tyylillistä jaksoa, jotka ovat kertomus jakso (luvut 1-6) ja näkyjakso (luvut 7-12). (Zdravko Stefanovic, Daniel – Wisdom to the Wise, s. 28-29)

Danielin kirjassa esiintyy myös kiastinen rakenne, joka perustuu heprealaiseen parallellismiin. Parallellismissa teksti tai lause koostuu kahdesta toisiaan eritavalla täydentävästä tai vuorovaikuttavasta virkkeestä. Kiastinen parallellismi muodostuu laajemmasta kokonaisuudesta, esim. koko kirjan kattavasta rakenteesta. Danielin kirjassa on nähty seuraava rakenne (luku 1. on johdantona rakenteen ulkopuolella) (Zdravko Stefanovic, Daniel – Wisdom to the Wise, s. 28-29):

Luvut 2-7

A – Näky maailman valtakunnista (luku 2)

          B – Uskollisten testi (luku 3)

                   C – Tuomio kuninkaalle (luku 4)

                   C’ – Tuomio kuninkaalle (luku 5)

          B’ – Uskollisten testi (luku 6)

A’ – Näky maailman valtakunnista (luku 7)

Luvut 7-12

A – ”Ihmisen pojan kaltaisen” tuleminen (luku 7)

          B – Idän ja lännen yhteenotto (luku 8)

                  C – Messiaan (”Voidellun”) ilmestys (luku 9)

                  C’ – Taivaallisen (jumalallisen) Olennon ilmestys (luku 10)

          B’ – Pohjoisen ja etelän yhteenotto (luku 11)

A’ – Mikaelin nousu (luku 12)

Myös Ilmestyskirjassa on nähty erilaisia rakenteita, jotka usein koostuvat tietyn teeman ympärille. Monet jakavat kirjan seitsemään osaan, koska siellä esiintyy usein luku seitsemän. Jotkut näkevät Ilmestyskirjassa rakenteen, joka noudattaa Israelin vuotuisien juhlien kulkua. (Ranko Stefanovic, Revelation of Jesus Christ – Commentary on the Book of Revelation, Second Edition, s. 28-35)

Ehkä mielenkiintoisin näkökulma Ilmestyskirjaan on Kristuksen ja Saatanan välisen suuren taistelun ympärille kehitetty kiastinen rakenne. Sen laati Kenneth A. Strand. Seuraava rakenne on Ranko Stefanovicin esittämä malli, jonka hän on muotoillut Strandin kiasmin pohjalta:

A – Esipuhe (1:1-8)

   B – Lupauksia voittajalle (1:9-3:22)

       C – Jumalan työ ihmiskunnan pelastamiseksi (4-8:1)

            D – Jumalan viha, sekoitettuna armolla (8:2-9:21)

                  E – Johanneksen kutsuminen profetoimaan (10-11:18)

                        F – Suuri taistelu Kristuksen ja Saatanan välillä

                                                                                             (11:9-13:18)

                    E’ – Seurakunta julistaa lopunajan evankeliumia (14:1-20)

                D’ – Jumalan viimeinen viha, sekoittamattomana armolla

                                                                                                          (15-18:24)

        C’ – Jumalan työ ihmiskunnan pelastamiseksi toteutuneena

                                                                                                            (19:21:4)

   B’ – Voittajalle annettujen lupauksien toteutuminen (21:5-22:5)

A’ – Loppusanat (22:6-21)

Toinen merkittävä kiastinen rakenne löytyy taivaallisen pyhäkköpalveluksen ympäriltä, josta kerrotaan myöhemmin. Joka tapauksessa Ilmestyskirja koostuu erilaisista osioista, jotka eivät jakaannu keskenään kronologisesti. Osioiden välillä on ns. siltatekstejä, jotka laativat yhteenvedon aiemmasta osiosta ja laativat johdannon seuraavaan osioon (esim. 1:20; 3:21; 6:16-17; 12:17).

Kirjan merkittävin jako, on sen kahtiajako. Ensimmäinen osa (1:1 – 11:18) kertoo koko kristikunnan historian Jeesuksen ensimmäisestä tulosta Hänen toiseen tuloonsa; ja kirjan jälkimmäinen osa kertoo ainoastaan lopunajan viimeisistä tapahtumista. Ranko Stefanovic jakaa Ilmestyskirjan kolmeen osaan (kirjan alun ollessa johdantona ja viimeisten sanojen ollessa loppusanoina, rakenteen ulkopuolella): 1. Sanomat seitsemälle seurakunnalle (1:9-3:22); 2. Sinetöidyn kirjakäärön avaaminen (4-11:9); 3. Seitsemällä sinetillä sinetöidyn kirjakäärön sisältö (12-22:5).

Stefanovic keskittyy Ilm. 5. sinetöityyn kirjakääröön, joka hänen mukaansa sisältää ”Jumalan salatun suunnitelman” (Ilm. 10:7). Viitaten tutkimukseen, ja toisiin tutkijoihin, Stefanovic väittää, että kahdessa edellä mainitussa luvussa on kyseessä sama kirjakäärö, tai osa siitä (Ranko Stefanovic, Revelation of Jesus Christ – Commentary on the Book of Revelation, Second Edition, s. 326-328). Puolestaan tutkijoiden enemmistö on sitä mieltä, että kääröt eivät ole samoja. Joka tapauksessa, käärö symboloi lopunajallista sanomaa Jeesukselta. Se paljastaa Jumalan pelastussuunnitelman Hänen lapsilleen. Sen Hän ilmoittaa, Stefanovicin jaon mukaan, Ilmestyskirjan kolmannessa osiossa. Siinä keskitytään erityisesti lopunajallisen suuren taistelun vaiheisiin, osapuoliin ja hahmoihin, sekä ennen kaikkea Jeesuksen lopulliseen voittoon, toivoon paremmasta tulevaisuudesta ja Uuden maan luomiseen.

3. Danielin kirjan valtakunnat

Daniel työskenteli valtiollisissa tehtävissä aina Nebukadnessarin hovin ajasta (590-luvulta eaa.) Kyyroksen kuningashuoneen aikoihin (530-luvulle eaa.). Vanhan Testamentin profeettojen keskellä, Daniel on erityisesti esiin nouseva. Yli 50% kirjasta on tarinankerrontaa, eikä kirja sisällä juuri lainkaan suoria sanomia (saarnoja) israelilaisille, niin kuin kaikkien muiden VT:n profeettojen tekstit. Lähes puolet kirjasta sisältää näkyjä, joita Daniel ei itsekään ymmärtänyt. Danielin kirja on kuin ensiaskel uuteen aikaan, hengelliseen Israeliin. Se on kuin ohjenuora Uuden liiton ajan ihmisille. Se usein luetaan apokalyptiseksi kirjaksi. Varhaiset masoreetit huomasivat sen erityisen luonteen, joten he sinetöivät kirjan ja laittoivat sen sivuun, aivan kuin Danielin kirjassa käsketäänkin (12:4).

Kirja on kirjoitettu osittain arameaksi (luvut 2-7) ja osittain hepreaksi (loput). Danielin kirja on kirjoitettu aramean kirjakielellä, aivan kuin Esran kirja. Vaikuttaa siltä, että Daniel ymmärsi aramean kielen yleistyvän ja heprean kielen jäävän enemmänkin oppineiden kieleksi kun hän kirjoitti juuri tärkeimmät lopunaikaan liittyvät näyt hepreaksi, sinetöiden näin nämä salapreäiset tekstit odottamaan aikaa jolloin ne ymmärrettäisiin. Kirjan heprea onkin hyvin paljon Mishnan ja myöhempien rabbiinien (esim. Siirakin kirjan) heprean tyylistä. Vaikuttaa siltä, että masoreetit pitivät oppineiden hepreaa erityisaseman omaavana avaimena Jumalan salaisuuksiin, sillä Qumranin heprea ei sisällä lainkaan huomattavia yhtäläisyyksiä Danielin kirjan heprean kanssa (Gleason L. Archer, A Survey of Old Testament Introduction, 1974, s.391).

Danielin kirjan kuvapatsasnäky avaa koko ihmiskunnan historian peruslinjat silmien eteen. Se on kuin profetioiden ABC. On mielenkiintoista että Danielin kirja viittaa, edellä mainittuun Ilm. 10:7:n avatun kirjakäärön, salattuun suunnitelmaan, sanoen: ”Salaisuutta, jota kuningas kysyy, eivät viisaat, loitsupapit, enteidenselittäjät eivätkä manaajat pysty hänelle kertomaan, mutta taivaassa on Jumala, joka paljastaa salaisuudet, ja nyt hän kertoo kuningas Nebukadnessarille, mitä tulevina aikoina on tapahtuva.” (Dan. 2:27,28) (Klaus Kalliokoski, Ilmestyskirja TV – osa. 21).

Historiallisen tulkinnan traditio ja sen lukuisat tutkijat pitävät Dan. 2. luvun kuvapatsasnäkyä ja Dan. 7. luvun eläin/valtakunta näkyä rinnakkaisina ja toisiaan tukevina (Zdravko Stefanovic, Daniel – Wisdom to the Wise, Commentary on the Book of Daniel, s. 279). Kuvapatsasnäyn ensimmäisen valtakunnan selitettiin olevan Danielin aikainen Babylonian valtakunta. Samaa perusperiaatetta voimme käyttää myös Danielin kirjan seitsemännen luvun petonäkyyn; myös sen kuvailema historiallinen lähtökohta on kirjoittajan omassa ajassa, ellei aikahistoriallisessa profetiassa toisin mainita (niin kuin messiasprofetiassa: Dan. 8:14; 9:20-27; tästä profetiasta kerrotaan myöhemmin).

Babyloniaa kuvataan kullalla ja leijonalla, jotka olivat molemmat sille ominaisia tuntomerkkejä. Arkeologit ovat löytäneet Babylonin raunioista kuvia leijonasta, jolla on kotkan siivet ( http://amazingdiscoveries.org/S-deception_end-time_Antichrist_lion_wings ; https://www.flickr.com/photos/mbell1975/6294412841/). Babylonian valloitti Meedo-Persia ja Kyyros, jonka tuleminen ennustettiin Jesajan kautta (Jes. 45:1). Meedo-Persiaa kuvataan hopealla ja karhulla. Talmudissa Persiaa kuvataan karhulla, koska sen asukkaat syövät ja juovat kuin karhut, ovat lihaisia kuin karhut, heillä on paljon karvoitusta (pitkät hiukset) kuin karhulla ja he ovat levottomia kuin karhut (The Babylonian Talmud, Kidd. 72a.; Zdravko Stefanovic, Daniel – Wisdom to the Wise, Commentary on the Book of Daniel, s. 259).

Dan. 7:5 merkitys on epäselvä. Karhu joko seisoo takajaloillaan tai sitten se on epämuodostunut tai raajarikko, joka kyyhöttää puoliksi kyykyssä (Stefanovic, ibid. s. 251). Perinteinen historiallinen tulkinta katsoo Karhun olevan toisella kyljellään, joka kuvaisi valtakunnan jakaantunutta luonnetta, jossa hallitsevaksi puoleksi muodostui Persia. Ennen kaikkea teoriaa tukee Raamattu, koska Dan. 8. luvussa esiintyvällä, Meedo-Persiaa kuvaavalla, pässillä on kaksi sarvea, joista yksi on toista pidempi (Dan. 8:3).

Karhun suussa on kolme kylkiluuta. Raamatussa numero kolme yhdistetään joskus täydellisen voiton tai täydellisen tuhon symboliksi (1.Aik. 21:10-12; Hes. 5:2,12; Sak. 13:18; Ilm. 8:7-12; 9:18; 12:4; 16:19) (Stefanovic, ibid. s. 251-252). Yleisesti, kolmen kylkiluun on katsottu merkitsevän kolmea aluetta, jotka Meedo-Persia valloitti: Babyloniaa, Egyptiä ja Lyydiaa.

Puolestaan Meedo-Persian oli antauduttava kreikkalaisille. Aleksanteri Suuren Makedonia-Kreikan valloituksien erityisen nopeaa luonnetta kuvataan pantterilla (tai leopardilla) jolla on neljä siipeä (Hes. 1:6), ja hänen valtakuntaansa pronssilla, joka oli heidän sotavoimiensa käyttämä materiaali. Pantterin neljä päätä kuvaavat Kreikan valtakunnan neljää osaa johon se jakaantui Aleksanterin kuoltua. Kreikan jälkeen noussutta Roomaa kuvataan rautaisilla jaloilla, sekä erityisen voimakkaana rautahampaisena petona. Rauta oli Rooman sotavoimille tunnettu materiaali. Rooma oli armottomampi ja brutaalimpi kuin mikään aikaisemmista maailmanvalloista. Se tuhosi jopa kokonaisia kansoja. Lisäksi se pyrki alistamaan maailman rautaisilla laeillaan.

Roomaa kuvaavan rautahampaisen pedon päässä Daniel näki 10 sarvea, jotka ”ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta.” (7:24, VKR) (vastaava kuvapatsaan kymmenelle varpaalle). Vuoteen 476 jaa. mennessä, Euroopan barbaariheimot olivat tuhonneet suuren osan Rooman maailmanvallasta kansainvaellusten ja hyökkäysten saattelemana. Englantilaisen historioitsijan Edward Elliottin mukaan (Horae Apocalypticae kirjassa), seuraavat barbaariheimot valtasivat Rooman valtakunnan vuosina 351-476. Seuraavassa luettelossa on annettu näiden heimojen nimet ja niiden nykyiset vastineet: Alemannit-saksalaiset, Burgundit-sveitsiläiset, Frankit-ranskalaiset, Lombardit-italialaiset, Saksit-englantilaiset, Sveevit-portugalilaiset, Visigootit-espanjalaiset, Herulit-tuhoutuneet, Ostrogootit-tuhoutuneet, Vandaalit-tuhoutuneet.

Eurooppaa hallinneiden kymmenen barbaariheimon keskeltä Daniel näki nousevan vielä yhden sarven, jolla ”oli silmät, ihmisen silmien kaltaiset, ja suu, joka puhui suuria sanoja.” (7:8), ja jonka tieltä putosi kolme muuta sarvea. Nämä kolme pudonnutta valtaa olivat Herulit, Ostrogootit ja Vandaalit. Uudesta sarvivallasta sanotaan, että ”hän on erilainen kuin edelliset.” (7:24). Tätä valtaa käsitellään alempana.

Raamattu esittää maailmanhistorian suuntaviivat suuren taistelun näkökulmasta. Muinainen Israel oli maailman polttopiste, Jumalan valoksi asettama kansa. Se oli jopa maantieteellisesti merkittävällä paikalla, välietappina pohjoisen ja etelän sekä idän ja lännen välillä. Messias syntyi juutalaisten keskuudesta. Kristinusko syntyi samassa polttopisteessä Messiaan kautta. Maallisia valtoja ei tuoda esiin profetioissa, elleivät nämä liity jotenkin Jumalan kansaan (Uriah Smith, Daniel and the Revelation, 1944, s. 158).

Maailmanhistorian valtakuntia koskevassa unessa, jonka Daniel selitti, kuningas Nebukadnessar näki ihmisen muotoisen patsaan. Onkin mielenkiintoista, että maailmanhistoria on kuin ihmisen muotoinen; se on sellainen, minkälaiseksi ihminen sen toimillaan ja aatteillaan muotoilee (Jean Steinmann, Daniel, s. 49; André Lacocque, The Book of Daniel, s. 48). Kuvapatsas ja historia kertovat ihmisyydestä, ihmisen tavoista, tarpeista, suunnitelmista ja vallanhimosta. Babylonia oli kultainen pää, joka olikin jo osoitus ihmisen tahdosta nousta Jumalan paikalle. Leijona nostettiin ihmisjaloille, ja sille annettiin ihmissydän (Dan. 7:4). Raamattu kertoo Jumalan näkemyksen ihmisen sydämen tilasta: ”Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton vailla vertaa! Kuka sen tuntee?” (Jer. 17:9); ja: ”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.” (Mark 7:21-23).

Ihminen alkoi pitää omasta itsestään löytyviä syvyyksiä tienä parempaan elämään ja jopa pelastukseen, vaikka todellisuudessa ne ovat pahojen henkien syvyyksiä. Portti niille on ihmisen itsekkyys, koska Saatana on itsekorotuksen alkulähde. Spiritismi, noituus ja okkultismi vallitsivat jo muinaisessa Babyloniassa. Babylonialaiset näkivät itsensä maailman hallitsijana ja porttina jumaluuteen. Bab-el tarkoittaa kirjaimellisesti ”Jumalan portti”. Kyseessä oli ja on kuitenkin ihmisen tie, ei Jumalan ilmoittama tie, joka on Hänen itsensä kautta, Jumalan Pojan kautta. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh. 14:6)

Ihmiskunnan eksyessä syvemmälle spiritismiin, okkultismiin ja niistä polveutuviin filosofioihin, valtakuntien laatu näyttää huononevan historian mukana. Ensimmäisen kuvapatsaan materiaali on kultaa, toinen on hopeaa, kolmas on pronssia, neljäs on rautaa, ja viides on raudan ja saven sekoitusta. Valtakuntien materiaali, sen sisin olemus, rappeutuu. Yhteisöjen aatteet ja näkemykset ihmisyydestä ja pelastuksesta vaikuttavat sen toimintaan. Kuvapatsasnäyn mukaan ihmiskunnan historiaa, siis, ei voi kuvata evoluutiolla. Evoluutioteoria, mukaan lukien kulttuurievoluutio, näkee ihmiskunnan suurena paremmaksi kehittyvänä kokonaisuutena. Jumalalla on erilainen näkemys (totuus) ihmiskunnan kehityksestä. Raamattu näkee ihmisen rappiollisena ja pelastusta tarvitsevana, joka hylätessään evankeliumin ja Jumalan lain, etenee kohti lopullista tuhoa. Myös muinainen kreikkalainen runoilija Hesiodos, sekä roomalainen runoilija Oividius näkivät ihmiskunnan rappiollisena prosessina (André Lacocque, The Book of Daniel, s. 48).

4. Jumalan valtakunta

Muinaiset babylonialaiset näkivät universaalisen ajan kehänä, joka jatkuisi samoja vaiheita toistuvana ikuisesti. Samat uskomukset siirtyivät myös kreikkalaiseen filosofiaan (platoninen vuosi) ja roomalaiseen astrologiaan (D.S. Russell, Method and Message of Jewish Apocalyptic, s. 214,215). Israelilaisilla oli kuitenkin erilainen käsitys ajasta ja ikuisuudesta kuin heitä ympäröivillä kansoilla. Heille aika oli sidoksissa asiayhteyteen (ibid. s. 205-206). Esim. Jumalan ikuisuudella ei ole alkua ja loppua, mutta ihmisen ikuisuudella on alku, ja sillä voi olla loppu. Joona kertoi olleensa meripedon vatsassa ”iankaikkisesti” (Joona 2:6 VKR), Sodoma ja Gomorra ”ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta” (Juud. 7) ja maailmanlopussa taivaasta lankeava tuli (Ilm. 20:9), joka puhdistaa maan (helvetti), ei ole ikuinen (Mal. 4:1; Nah. 1:9,10; Ps. 37:20).

Niinpä heprealaisessa ajattelussa ihmisen valtakunnat tulisivat katoamaan, mutta Jumalan valtakunta tulisi olemaan ikuinen. Eräs perustavanlaatuinen seikka, joka vaikuttaa Danielin kirjan valtakuntien tulkintaan, onkin näkemys siitä, kuinka käsite ”Jumalan valtakunta” ymmärretään. Käyttäen Raamatun tutkimuksen tärkeintä ja oleellisinta avainta, joka on se jo edellä mainittu seikka, että Raamattu selittää itse itseään, voidaan ensiksikin lähteä Jeesuksen sanoista: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.” (Joh. 18:36) Jeesus toi selkeästi ilmi, että Jumalan valtakunta on ihmisen sydämessä asuva rauhan valtakunta (Matt. 13), jonka kuitenkin jotkut yrittävät kaapata ja toteuttaa väkivalloin (Matt. 11:12). Silmin nähtävällä tavalla taivastaen valtakunta tulee vasta Jeesuksen tullessa toisen kerran, mutta ennen sitä Jumalan valtakunta on kuin siemen, joka itää ihmisten sydämissä (Matt. 13:31-32). Saatuaan kasteen Jeesus ryhtyi julistamaan: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark. 1:15)

” Ajan täyttymisellä” Jeesus tarkoitti (myös) aikaprofetian toteutumista. Kyseessä on Dan. 9:20-27:n Messiasprofetia. Jumalan valtakuntaa ja lopunaikaa saarnattava aika alkoi Jeesuksen ensimmäisestä tulosta ja se loppuu Jeesuksen toiseen tuloon. Erityinen lopunaika alkoi ristin tapahtumien jälkeen, kun Saatana oli voitettu. Danielin kirjassa messiasprofetian, kuvapatsasnäyn ja antikristusprofetian yhteydessä mainitaan ”lopunaika”, ”myöhemmät päivät” tai ”aikojen loppu” (Dan. 2:28; 8:17; 10:14). Ilmestyskirjassa Johannes viittaa Dan. 2. luvun ”myöhempiin päiviin” kirjoittaessaan: ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva.” (Ilm. 1:1) (Ranko Stefanovic, Revelation of Jesus Christ – Commentary on the Book of Revelation, Second Edition, s. 57). Jeesus myös sanoi: ”Minä tulen pian.” (Ilm. 22:20). Ensimmäisen vuosisadan lopulla, jolloin Ilmestyskirja syntyi, ”lopunaika” oli tullut jo pian tapahtuvaksi. Myös Jaakob kuvailee samaa aikaa lopunajaksi (Jaak. 5:3).

Jeesuksen lopunaikaa kuvaavissa sanoissa sekä Matt. 24. luvussa että Ilmestyskirjassa sinettien ja pasuunoisen muodossa (Ilm. 6:1-9:21), Hän kertoo vääjäämättömän totuuden siitä, että maailmassa tulee olemaan paljon kärsimystä, tauteja, sotia, luonnonmullistuksia, epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta. Jeesuksen ensimmäisestä tulemisesta on kulunut jo pari tuhatta vuotta. Kyseessä on ollut ihmisen näkökulmasta pitkä aika, mutta ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät..” (2. Piet. 3:8,9) Jumalan näkökulmasta myös Saatanan aika on lyhyt (Ilm. 12:10-12). Risti teki hänestä voitetun vihollisen.

Raamatun apokalyptiikka perustuu ja kohdistuu yhteen henkilöön: Jeesukseen Kristukseen. On erityisen merkittävää, että Jeesus käytti itsestään nimitystä Ihmisen poika, joka on viittaus Dan. 7:13:sta, jossa ”taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö” (VKR). Jeesus osoitti olevansa odotettu Messias. Osa Intertestamentaalisen ajan ihmisistä osasi odottaa Jeesuksen kaltaista Messiasta. Esim. I Eenokin kirja yhdistää vanhurskaan, viisaan ja ymmärtäväisen kuninkaan kaltaiset messiaaniset ominaisuudet Ihmisen poika nimeen (I Eenok, luvut 48-49, http://reluctant-messenger.com/1enoch01-60.htm). Puolestaan II Esran kirjassa hänestä käytetään nimeä ”Minun Poikani” tai ”Minun Palvelijani” (7:28; 13:32, 37, 52; 14:9; http://quod.lib.umich.edu/cgi/r/rsv/rsv-idx?type=DIV1&byte=3652195).

” Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ’Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?’ He vastasivat: ’Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.’ ’Entä te?’ kysyi Jeesus. ’Kuka minä teidän mielestänne olen?’ Simon Pietari vastasi: ’Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.’ Jeesus sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.’” (Matt. 16:13-17)

Raamatun lukuisissa kohdissa esille tuotu selitys on selvä: Jeesus on ainoa linkki ihmisen ja Jumalan välillä, joka ”elää rukoillakseen heidän (ihmisten) puolestansa” (Hepr. 7:25 VKR). Hän on Ihmisen Poika, Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso ja Jumalan Karitsa (Ilm. 5), joka ”on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen” (Ilm. 5:12), sillä Hän ”kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.” (Jes. 53:4,5). Hän on Danielin kirjan mainitsema ”Ikiaikainen” joka ”tulee”, jota seuraa viimeinen tuomio jossa ”oikeus annettiin Korkeimman pyhille.” (Dan. 7:22 VKR). Myös Miikan kirjan mukaan Jeesus on tuo Messias: ”Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana.” (Miika 5:1) (Jeesus sikisi Pyhästä Ikuisesta Hengestä, ja syntyi Betlehemissä). Hän on ”kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra” (Ilm. 19:16). Hän on Jumala (Hepr. 1:8), ”Jumala meidän kanssamme” (Matt. 1:23).

Myös se Raamatun totuus on selvä, että Jeesus palaa takaisin persoonallisena olentona (siis omana itsenään) ja yleisellä, kaikkien nähtävällä tavalla (esim. Matt. 26:64; Ilm. 1:7; 22:12). Kuvapatsaan jalkoihin, eli ihmiskunnan historian viimeisiin valtakuntiin, iskeytyy kivi, josta kasvaa koko maailman täyttävä vuori. Vuori tarkoittaa valtakuntaa (Jes. 2:2,3; Jer. 17:3; 31:23; 51:24,25; Hes. 17:22,23; Dan. 2:35, 44, 45), jolloin kyseessä on Jumalan tuleva valtakunta. Jumalaa ja Jeesusta kutsutaan Raamatussa myös kallioksi tai kiveksi (5.Moos. 32:4,15; 2.Sam. 22:2; Ps. 31:3; 62:2; Jes. 17:10; 28:16; Ap.t. 4:11). Paavali kirjoitti Egyptin orjuudesta vapautuneista israelilaisista seuraavaa: ”He joivat siitä hengellisestä kalliosta , joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus ” (1. Kor. 10:4, korostus lisätty).

Ilmestyskirjan perusteella on erittäin merkittävää, että Jumalan valmistama uusi Jerusalem, uusi valtakunta, ei rakennu maanpäällä ihmiskäsin, vaan se laskeutuu taivaasta (Ilm. 21:2). Ja tämä tapahtuu ensimmäisen ylösnousemuksen sekä tuhatvuostiskauden jälkeen (Ilm. 20). Raamattu ei tunne ilmaisua ”tuhatvuotinen valtakunta”, niin kuin KR92:ssa on asia väliotsikolla ilmaistu. Tuhatvuotiskausi tapahtuu taivaassa ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä.

Daniel näki näyssä, kuinka silloin ”Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille.” (Dan. 7:22). Jumala antaa lapsilleen mahdollisuuden katsella maailmanhistorian tapahtumat ja jokaisen yksilön vaiheet Hänen näkökulmastaan, milloin he ymmärtävät että jokaisen ihmisen kohdalla tapahtuu oikeus. Se on tuhatvuotiskauden merkitys. ”Tuona aikana jumalattomat kuolleet tuomitaan; maapallo on oleva silloin täydellisen hävityksen tilassa ilman ainuttakaan elävää ihmistä, Saatanan ja hänen enkeleittensä asuttamana. Tuhatvuotiskauden päättyessä Kristus laskeutuu pyhiensä ja Pyhän Kaupungin kanssa taivaasta maan päälle. Silloin herätetään jumalattomat kuolleet, jotka Saatanan ja hänen enkeleittensä kanssa piirittävät kaupungin; mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät sekä puhdistaa maan. Siten koko maailmankaikkeus vapautetaan synnistä ja syntisistä ainaiseksi.” ( https://mikkeli.adventist.fi/opinkohta27 ) (1. Kor. 6:2,3; Mal. 3:19; Hes. 28:18,19). Jeremia kirjoittaa kyseisestä ajankohdasta: ”Minä katselin maata, ja se oli autio ja tyhjä, ja taivasta, eikä siellä ollut valoa. Minä näin, kuinka vuoret järkkyivät ja kaikki kukkulat huojuivat. Minä katselin, eikä näkynyt yhtään ihmistä, ja kaikki taivaan linnutkin olivat paenneet. Minä näin, että hedelmällinen maa oli autiomaana ja kaikki sen kaupungit oli revitty maahan. Tämän oli tehnyt HERRA ja hänen vihansa hehku.” (Jer. 4:23-26 RK)

5. Messiasprofetia

Danielin kirjan 2., 7. ja 8. luvun näyissä kerrottiin maailmanvalloista, joiden ensimmäinen valta (Babylonia) jo nostaa itsensä Jumalan paikalle. Kuvapatsaalla oli ihmisenkasvoinen kultainen pää. Leijona nostettiin ihmisjaloille, ja sille annettiin ihmisen sydän (Dan. 7:4). Jeesus sanoi: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” (Matt. 12:34) Lopulta Roomaa kuvaavasta pedosta nousisi valta, jolla on ihmisen silmät ja suu, joka väittää pelastuksen tapahtuvan ihmisen vallan ja voiman kautta (7:8,25; 8:11). Raamattu käyttää tälläisestä puheesta nimitystä herjaus tai jumalanpilkka (Joh. 10:33; Matt. 26:63-65). Raamatun mukaan ainoastaan Jeesuksella Kristuksella on valta antaa syntejä anteeksi ja toimia välimiehenä Jumalan ja ihmisen välillä (Matt. 16:16; Hepr. 7:24,25,26).

Raamatun aikoina, pyhäkkö tarkoitti paikkaa, jossa Jumalan nimi oli läsnä maanpäällä, ja jossa Hän kohtasi ihmisen ( Zdravko Stefanovic, Daniel – Wisdom to the Wise, s. 294). Nimen ymmärrettiin tarkoittavan henkilön luonnetta. Jumalan luonteen ihmiskunnalle ja koko maailmankaikkeudelle on ilmoittanut Jeesus Kristus. ”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.” (Joh. 1:18). Vanhan Testamentin esikuvallinen temppelipalvelus sai toteutuksensa Jeesuksessa. Polttouhrialttari (2 Moos. 27:1-8) vastasi Golgataa, jolla uhri vuodatettiin. Uhrileivät pöydällä (2 Moos. 25:23-25) kuvasivat Jeesusta elämän leipänä (Joh. 6:48-51). Uhrisavu/suitsuke (2 Moos. 30:7-8) esikuvasi Jeesuksen ansioita (Ef. 5:2, Ilm. 5:8, 8:3-4). Pronssiallas/pesu (2 Moos. 30:17-21) vastaa Hengellistä pesua (Ef. 5:26, 1 Kor. 6:11). Armoistuin (2 Moos. 25:17 VKR) kuvasi Jeesusta sovittajana (Room. 3:25 VKR). (Timo Flink, Pyhäkkö, osa 1, 19.1.2008 Joensuu http://joensuu.adventist.fi/assets/19235 ).

Israelin vanhan liiton aikana, ihmiskunnan pelastuskeskuksena toimi maanpäällinen temppeli. Se voitiin vihkiä käyttöön vasta uhriveren kautta. Mooses oli se henkilö, joka vihki maanpäällisen pyhäkön käyttöön (Hepr. 9:21). Jeesuksen, Jumalan Karitsan, vuodatettua verensä ja noustua taivaalliseen temppeliin, Hän vihki käyttöönsä taivaallisen pelastuskeskuksen. Tapahtumasta kerrotaan heprealaiskirjeessä: ”Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta.” (Hepr. 6:19-20) ”Väliverholla” tarkoitetaan esipihaa ja pyhää erottavaa verhoa.

Jeesuksen vihkittyä käyttöön taivaallisen pelastuskeskuksen, se ei tarkoita, että Jumala olisi kaukana taivaassa. Päin vastoin. Ylipapin tehtävä on juuri olla ihmisen puolestapuhujana Jumalalle. Jeesuksen noustua taivaaseen, Hän välittömästi aloitti ylipapillisen toimintansa. Synti erottaa ihmisen Jumalasta, ja Jeesuksessa meillä on syntien sovittaja.

On merkittävää, että Ilmestyskirjan pedolla on juuri leijonan suu. (Ilm. 13:2 KJV) Se, siis, saisi ihmisen valtaa korottavia oppejaan paljon muinaisesta Babyloniasta. ”Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi.” (13:5) Tämän mukaan maailmassa oli, ja Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan mukaan maailmassa on, valta ja instituutio, joka pyrkii hämärtämaan kristinuskon sanomaa mitätöimällä Kristuksen papillisen välitystyön, asettamalla sen sijaan pappeuden, joka väittää voivansa tarjota anteeksiannon ihmisten toimittaman välitystyön kautta. Danielin 8. luvussa on kyse pyhäkköpalvelusta turmelevasta toiminnasta, jota Antikristus saa aikaan. Peruskäsitys Antikristuksesta liittyy Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan apokalyptiikan tulkintaan, koska se liittyy oleellisesti aikaprofetioihin (tulkintalinjoista myöhemmin).

Danieli näki enkelin kyselevän tästä Jumalaa herjaavasta vallasta: ”Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri [tarkoittaa: päivittäinen (palvelus), koska alkukielessä ei ollut kuin vain tamid sana, joka tarkoittaa päivittäinen ] on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan!” (Dan 8:13) Siihen toinen enkeli vastaa: ”Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan.” (jae 14) Jumala sanoi enkeli Gabrielille: ”Gabriel, selitä hänelle tämä näky.” (jae 16) 

Ennen kuin Daniel sai selityksen, Jumalan Henki ohjasi hänet rukoilemaan ja tutkimaan Kirjoituksia. Daniel luki Jeremian kirjasta profetian, jonka mukaan Jerusalem (ja sen temppeli) tulisi olemaan raunioina 70 vuotta (Jer. 29:10). Hän oli myös lukenut seuraavan Mooseksen kirjan ennustuksen: ”Herra vie teidät ja kuninkaan, jonka olette asettaneet hallitsijaksenne, vieraan kansan keskelle, jota ette tunne ja jota eivät isännekään tunteneet, ja te joudutte siellä palvelemaan puusta ja kivestä tehtyjä jumalia.” (5.Moos. 28:36); sillä Daniel sanoi: ”Koko Israel on rikkonut sinun lakisi ja poikennut sinun tieltäsi eikä ole totellut sinua. Ja niin meidän päällemme kaatui se kirous ja rangaistus, joka on kirjoitettu Mooseksen, Herran palvelijan, lakiin, sillä me olemme tehneet syntiä sinua vastaan.” (Dan. 9:11) Daniel oli huolissaan juuri pyhäkköpalveluksesta ja sen välityksellä tapahtuvasta sovituksesta Jumalan ja ihmisen välillä. Hän pyytää: ”Kuule nyt palvelijasi rukous ja nöyrä pyyntö, Jumalamme, ja anna armosi loistaa hävitetylle temppelillesi, Herra, kunniaksi itsellesi.” (jae 17)

6. Messiasprofetia – Enkelin selitys näylle (Lainattu: ”Löytöretki Danielin kirjaan”, Opintovihko 9, Concerned Communications 1979, Kirjatoimi 1991; Raamatun kohdat VKR:n mukaan, ellei toisin mainita)

<< Jumala oli sanonut sanansaattajalleen: ”Gabriel, selitä tälle se näky!” Tämä tehtävä oli suoritettava. Sen tähden enkeli palasi jonkin ajan kuluttua Danielin luo ja sanoi: ”Nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen.” ”Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky.” Kahdeksannessa luvussa esitetystä näystä oli eräs tärkeä kohta jäänyt selittämättä, nimittäin se, joka koski aikaa – noita 2300 vuorokautta. Sentähden enkeli jatkaessaan selitystään puhuu pääasiassa aikakysymyksestä.

Näin hän selittää: ”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi – Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja. Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu – . Ja hän tekee liiton raskaaksi (”vahvistaa liiton” [KJV ja Biblia 1776]) monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin.” (Dan. 9:24-27)

Enkeli lähetettiin Danielin luo nimenomaan sitä varten, että hän selittäisi tälle kahdeksannen luvun näystä sen kohdan, jota tämä ei ollut ymmärtänyt, nimittäin aikaa koskevan ilmoituksen: ”Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa.” Annettuaan Danielille kehotuksen: ”Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky”, enkeli jatkoi: ”Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi.” Se sana, joka tässä on käännetty sanalla ”säädetty”, merkitsee kirjaimellisesti ”leikattu” ( hatak ) (Brown, Driver, Biggs, The Hebrew and English Lexicon; Zdravko Stefanovic, Daniel – Wisdom to the Wise, s. 354) [hatak sana esiintyy Raamatussa tämän yhden ainoan kerran, mutta sitä esiintyy Raamatun ulkopuolisessa kirjallisuudessa, esim. Mishnassa. Tämän vuoksi sanan merkitys tulee määritellä Danielin kirjan asiayhteydellä]. Enkeli sanoi, että 70 viikkoa, jotka merkitsevät 490 vuotta, oli leikattu erityisesti juutalaisille kuuluviksi. Mutta mistä ne oli leikattu? Koska nuo 2300 vuorokautta ovat ainoa kahdeksannessa luvussa mainittu ajanjakso, täytyy 70 viikon olla leikattu siitä; 70 viikon täytyy näin ollen olla 2300 vuorokauden osa, ja molempien täytyy alkaa samasta ajankohdasta. Enkeli selitti, että 70 viikon ajanjakso alkoi silloin, kun annettiin Jerusalemin jälleenrakentamista koskeva käsky. Jos tämän käskyn ajankohta saataisiin selville, samalla varmistuttaisiin 2300 päivän suuren ajanjakson alkamiskohdasta.

Esran seitsemännessä luvussa on tämä käsky. (Esra 7: 12-26). Täydellisemmässä muodossa sen antoi Persian kuningas Artaksekses I (kreik. muoto hepr. Nimestä Artahsasta, jota käytetään VKR käännöksessä) vuonna 457 eaa. Mutta Esran 6:14:ssä sanotaan, että Herran huone Jerusalemissa rakennettiin ”Kooreksen, Daarejaveksen ja Artahsastan, Persian kuninkaan, käskyn mukaan (”niin kuin Kyyros, Dareios ja Artakserkses, Persian kuninkaat, olivat määränneet” [KR92]).” [Kyyros antoi luvan temppelin rakentamiseen v. 538 eaa. Dareios lähetti käskykirjeensä temppelin rakentamisen jatkamisesta v. 520 eaa. Kuningas Artaksekses puolestaan antoi luvan Jerusalemin jälleenrakennukseen 457 eaa. Koska aikaprofetian lähtökohta osoitti nimenomaan Jerusalemin rakentamiskäskyn ajankohtaan, eikä vain temppelin rakentamiskäskyn ajankohtaan, on vuosi 457 eaa. oikea.]

” Siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa.”, siis yhteensä kuusikymmentäyhdeksän viikkoa eli 483 vuotta. Artakserkseen käsky astui voimaan syksyllä vuonna 457 eaa. Tästä ajasta laskettuna 483 vuotta ulottuu syksyyn vuonna 27 jaa. Silloin tämä ennustus täyttyi. ”Voideltu” on Kristus. Syksyllä vuonna 27 jaa. Johannes kastoi Jeesuksen, joka samassa yhteydessä sai Hengen voitelun. Apostoli Pietari sanoo, että ”Jumala Pyhällä hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen.” (Ap.t. 10:38) Ja Vapahtaja itse todisti: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille.” (Luuk. 4:18) Kasteensa jälkeen Jeesus meni Galileaan ”ja saarnasi Jumalan evankeliumia” ja sanoi: ”Aika on täyttynyt.” (Mark. 1:14,15).

” Ja hän vahvistaa liiton monille yhden vuosiviikon ajaksi.” Tässä mainittu ”vuosiviikko” on seitsemänkymmenen vuosiviikon viimeinen viikko, eli juutalaisille säädetyn ajan viimeiset seitsemän vuotta. Tänä aikana, vuodesta 27 jaa. Vuoteen 34 jaa. Jeesus esitti evankeliumikutsun erityisesti juutalaisille, ensin henkilökohtaisesti ja sitten opetuslastensa välityksellä. Kun apostolit lähtivät julistamaan valtakunnan hyvää sanomaa, Vapahtaja antoi neuvon: ”Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.” (Matt. 10:5,6).

” Keskellä viikkoa hän lakkauttaa terasuhrin ja ruokauhrin.” Vuonna 31 jaa., kolme ja puoli vuotta kasteensa jälkeen, Herramme ristiinnaulittiin. Golgatan suurella uhrilla päättyi se uhrijärjestelmä, joka neljäntuhannen vuoden aikana oli viitannut eteenpäin Jumalan Karitsaan. Vertauskuva oli kohdannut todellisuuden ja kaikkien seremonialain määräämien uhrien täytyi lakata.

Juutalaisille säädetyt 70 viikkoa eli 490 vuotta päättyivät, kuten olemme nähneet, vuonna 34 jaa. Silloin Juudan kansa hylkäsi ratkaisevasti evankeliumin neuvostonsa päätöksellä, joka johti Stefanuksen marttyyrikuolemaan ja Kristuksen seuraajien vainoon. Sen jälkeen pelastussanomaa ei enää rajoitettu valittuun kansaan, vaan se annettiin maailmalle. Seurakunnan jäsenet, joiden täytyi vainon tähden paeta Jerusalemista, ”vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa. Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saaranasi heille Kristusta.” (Ap.t. 8:4,5). Pietari, Jumalan johdattamana, julisti evankeliumia Kesareassa asuvalle sadanpäämiehelle, Jumalaa pelkääväiselle Korneliukselle; ja innokas Paavali, joka voitettiin Kristuksen uskon puolelle, sai tehtäväkseen viedä ilosanoman ”kauas pakanain tykö” (Ap.t. 22:21).

Näin pitkälle ennustuksen jokainen yksityiskohta on tarkalleen toteutunut; ja on selvästi todettu, että ennustuksessa mainitut 70 viikkoa alkoivat vuonna 457 eaa. ja päättyivät vuonna 34 jaa. Tämän nojalla voi helposti laskea 2300 päivän päättymisajan. Kun 70 viikkoa – 490 päivää – leikataan 2300 päivästä, jää jäljelle 1810 päivää. 490 päivän päätyttyä oli siis vielä jäljellä 1810 päivää. Kun vuoteen 34 jaa. Lisätään 1810 vuotta, tullaan vuoteen 1844 jaa. Dan. 8:14 mainitut 2300 päivää päättyisivät siis vuonna 1844. Tämän pitkän profeetallisen ajanjakson pätyttyä oli Jumalan enkelin vakuutuksen mukaan pyhäkkö puhdistettava [eli, kuten VKR asian ilmaisee, ”asetettava jälleen oikeuteensa”]. >>

1800-luvun herätyksessä pyhäkön puhdistamisen ajateltiin aluksi merkitsevän Jeesuksen takaisin tuloa. Baptisti taustainen adventistisaarnaaja William Miller (1782-1849) uskoi ennustetun pyhäkön puhdistamisen tarkoittavan tämän maan puhdistamista tulella toisen adventin tapahtuessa (2. Piet. 3:7 ) . ”Muutamat odotuksessaan pettyneet tulivat hartaasti rukoiltuaan ja Raamattua tutkittuaan siihen tulokseen, että Millerin aikalaskelma oli sinänsä oikea, mutta hän oli ymmärtänyt väärin pyhäkköä koskevan ilmoituksen. Pyhäkkö, josta Daniel puhui, ei tarkoittanutkaan maapalloa, kuten Miller oli ymmärtänyt, vaan taivaallista pyhäkköä, jossa Kristus Heprealaiskirjeen (8:1,2) mukaan palvelee ylimmäisenä pappina. Tästä pyhäköstä maallinen ilmestysmaja oli vertauskuva. Samoin kuin maallisessa pyhäkössä papit suorittivat palveluksensa kaksiosaisena – jokapäiväisenä palveluksena pyhäkön ensimmäisessä osassa eli pyhässä ja vuotuisena palveluksena pyhäkön toisessa osassa eli kaikkeinpyhimmässä – suorittaa Kristuskin pappispalveluksensa taivaallisessa pyhäkössä kaksiosaisena.” (http://kirjasto.adventist.fi/historia-kansainvalinen)

” Danielin kirjassa mainittu lopunaikana tapahtuva pyhäkön puhdistaminen eli oikeuteensa asettaminen ei merkinnytkään maan puhdistamista jumalattomista, vaan taivaallisen pyhäkön puhdistamista synneistä ennen toista adventtia. Sen sijaan, että Kristus olisi tullut taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmästä saapuakseen tämän maan päälle 2300 vuosipäivän päättyessä, 1844, hän aloitti siellä sen palvelustyönsä vaiheen, jota maallisen temppelivuoren suuri sovituspäivä esikuvasi.” (ibid.)

Tuosta ajasta lähtien maailmassa alettiin saarnaamaan kolmen enkelin sanomaa, jonka ensimmäinen enkeli nimen omaan julistaa taivaassa käytävän tuomion ajankohtaisuutta, sanoen: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia – – hänen tuomionsa aika on tullut!” (Ilm. 14:7) Lisäksi tämä enkeli kehottaa tunnustamaan Jumala Luojana, kuuluttaen: ”Kumartakaa häntä, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet.”

” Tuomio” sanasta ihmiselle tulee helposti negatiivinen kuva. On hyvä muistaa, että henkilön tunnustaessa syntinsä ja ottaessa Jeesuksen sovitustyön vastaan, Jumalan negatiivinen tuomio ei ole hänen kohdallaan voimassa. Silloin hänen yllään on Jumalan positiivinen tuomio.

Raamattu kertoo Jeesuksen olevan Ylipappi, jonka pappeus on Melkisedekin kaltaista pappeutta (Hepr. 7). Toimet synnin sovittamiseksi maanpäällisessä pyhäkössä vastasivat tapahtumia taivaan pyhäkössä. Nämä toimet ovat: Taivaan pyhäkön vihkiminen, Taivaan pyhäkön päivittäinen palvelus ja Taivaan pyhäkön Suuri sovituspäivä. Kenneth A. Strandin tutkimukseen pohjautuen, Richard M. Davidson ja Jon Paulien ovat rakentaneet Ilmestyskirjalle seuraavan, pyhäkköpalvelukseen perustuvan, rakenteen:

A – Alkusanat

     B – Kristus maan päällä (1:12-20)

          C – Taivaallinen jumalanpalvelus ja Kristuksen pappisvihkimys

                                                                                                                (4:1-5:14)

                    D – Kristuksen välitystyö (8:3-5)

                              E – Suuri Sovituspäivä alkaa (11:19)

                     D’ – Armonajan päättyminen (15:5-8)

             C’ – Taivaallinen jumalanpalvelus ja Kristuksen voittojuhla

                                                                                                             (19:1-10)

      B’ – Kristus uudessa maassa (21:1-22:5)

A’ – Loppusanat

Kiastisen rakenteen keskiössä oleva pyhäkön puhdistaminen edeltää lopunajan viimeisiin aikoihin keskittyvää Ilmestyskirjan osiota (kirjan loppuosaa). Luvussa 11. mainitaan erityisesti temppelin mittaaminen ja Suuren sovituspäivän alkaminen. Puolestaan edellisessä luvussa kerrotaan avonaisesta kirjakääröstä. On mielenkiintoista, että Danielin kirjassa mainittu maailman lopunaikaan liittyvä kirjakäärö tuli sulkea, lopunaikaan saakka, kunnes tieto on lisääntynyt (Dan. 12:4). Maailman historiassa on saavuttu aikaan, jolloin tieto Raamatusta on huomattavasti lisääntynyt, Ilmestyskirjan tutkimus on saanut lisävaloa ja Danielin kirja on avautunut. Juuri Danielin kirjan tutkiminen synnytti milleriläisen liikkeen ja lopulta Seitsemännen päivän adventismin. Onkin mielenkiintoista, että enkeli joka ojenti kirjakäärön Johannekselle ” kohotti oikean kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen nimeensä, joka elää aina ja ikuisesti, hänen, joka on luonut taivaan, maan ja meren ja kaiken mitä niissä on.” (Ilm. 10:5,6) Tämä on viittaus sapattikäskyyn, joka julistaa Jumalan kaiken Luojaksi ja Luojan lakinsa antajaksi (2.Moos. 20:8-11). Enkeli vielä ”vannoi: ’Aika on lopussa.’” (jae 6). Tämä tarkoittaa sitä että aikaprofetioita ei enää täyty, sillä vuonna 1844 täyttynyt aikaprofetia oli viimeinen joka on maailmalle annettu; siitä alkoi maailmanhistorian viimeinen vaihe (Lue enemmän artikkelista: Mitä Jeesus tekee nyt?).

7. Profetioiden tulkintalinjat – Kuka tai mikä on Antikristus?

Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan näkyjä on tulkittu hyvin erilaisilla tavoilla. Tämän kirjoitelman tulkintatapa on historiallinen, mutta on olemassa myös mm. preteristinen ja futuristinen tulkintatapa. Kolmeen edellä mainittuun, tärkeimpään, tulkintatapaan vaikuttaa erityisesti käsitys Antikristuksen identiteetistä.

Ensinnäkin Johannes kertoo, että voi olla useita antikristuksia. Hän kuitenkin painottaa, että on yksi merkittävin Antikristus (1.Joh. 2:18-23; 4:1-3). Muualla Raamatussa, ja erityisesti sen apokalyptisissä kirjoissa, myös mainitaan erityinen Peto (merestä nouseva Ilmestyskirjassa), Pieni sarvivalta (Danielin kirjassa), Babylon, Laittomuus ja Laittomuuden ihminen (2.Tess 2), jotka ovat synonyymejä Antikristukselle. Useilla antikristuksilla Johannes ilmeisesti tarkoitti tiettyjä henkilöitä, jotka olivat avoimesti luopuneet terveestä opista.

Antikristus voi tarkoittaa joko Jumalan vastustajaa tai sijaista. Johanneksen kirjeen ohella, Raamattu mainitsee muitakin ”antikristuksia”, joista erittäin merkittävä on ateismi, jota kuvaa syvyydestä nouseva peto, Sodoma ja Egypti (Ilm. 11:7-8), sekä Etelän Kuningas (Dan. 11: 40-43). Jerusalemin luopumuksen päivinä, profeetat usein vertasivat sitä Sodomaan (Jes. 1:9-10; 3:9; Jer. 23:14; Hes. 16:48-58). Sekä Sodoma että Egypti olivat VT:n aikoina tunnettuja niiden pahuudesta. Ne tunnettiin paikkoina, joissa Jumalan kansa joutui elämään muukalaisina ja sorrettuina (Ranko Stefanovic, Revelation of Jesus Christ – Commentary on the Book of Revelation, Second Edition, s. 354). Sodoma edustaa katumatonta synnillisyyttä ja täydellistä moraalista rappiota (1.Moos. 18:20-21; 19:4-11). Egypti, puolestaan, tunnetaan sen ”ylimielisyydestä ja ateistisesta itseriittoisuudesta ollessaan Jumalan kansan sortajana.” (Stefanovic, ibid.) Tuo asenne esiintyi faaraon itseriittoisissa sanoissa Moosekselle ja Aaronille: ”Kuka on Herra…? Minä en tunne Herraa” (2.Moos. 5:2). Profeetta Hesekiel mainitsee Egyptin ylpeyden (Hes. 32:12 KJV). Aamoksen sanoin Israelista tuli kuin Sodoma ja Egypti; ja siksi se sai rangaistuksensa (Aam. 4:10-11).

Jesaja kuvailee egyptiläistä asennetta seuraavin sanoin: ”He laativat suunnitelmia ottamatta minua lukuun, solmivat liittoja minun tahdostani piittaamatta…” (Jes. 30:1) ”Egypti ei ole yhtään mitään, sen apu on turhaa. Siksi olen antanut sille nimeksi ’Mahtinsa menettänyt Rahab’.” (30:7) On mielenkiintoista, että Rahab tunnettiin merihirviönä, ja Ilmestyskirjassa ateismia edustava peto nousee syvyydestä. Jesaja jatkaa: ”Totisesti, tämä on kapinallinen kansa! He ovat vilpillisiä lapsia, he eivät tahdo kuulla Herran lakia. He sanovat näkijöille: ’Älkää nähkö’, ja ennustajille: ’Älkää tosia ennustako. Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen, nähkää meille kauniita unia. Älkää kulkeko suoraa tietä, kääntykää pois polulta, toimittakaa pois näkyvistämme Israelin Pyhä’.” (30:9-11) Kuinka osuvia ovatkaan Jesajan sanat nykyaikaiseen ateismiin ja humanismiin nähden, jossa luotetaan ihmisen omaan kykyyn luoda parempi tulevaisuus tieteen ja oman ”hyvyyden” avulla; ja jossa ei tahdota kuulla ihmisen synnistä ja omiin synteihin käyvistä sanoista; ja jossa Raamatun ja sen profetioiden luotettavuudesta ei tahdota kuulla.