Martan matkassa: huhtikuuta 2015 katsella Cartier

Martan matkassa

Martta postailee Sveitsin kuulumisia, matkajuttuja sekä muita touhuja! Puuhastelun kohteita: koti, sisustus, tuunaus, kokkailu, shoppailu sekä hevoset ja ratsastus! Bienvenue! Martan matkassa löytyy Facebookista, Pinterestistä ja Instagramista! Juttuideoita ja palautetta otetaan mielellään vastaan :) Voit lähettää myös ykstyisviestiä osoitteessa: martanmatkassa(at)gmail.com

Sivut

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Päiväretki Tulumiin ja mahtava snorklaus kokemus Belizen koralleilla


 Martan Matkassa © Moottoritie 307 kulkee Cancunista Tulumiin  


Muutaman auringonottopäivän jälkeen aloin kaivata pientä puuhastelua ja kyselin hotellin matkatoimistosta erilaisista tarjolla olevista retkistä. Kyseiselle päivälle emme retkeä onnistunut saamaan, mutta autonvuokra kuullosti edulliselle noin 100 dollaria, joten päätimme vuokrata auton ja lähteä omatoimimatkalle. Päätimme tehdä retken Tulumin rauniokaupunkiin ja samalla vierailla Cenotessa sekä Playa del Carmenissa. 

Martan Matkassa © Tulum, Maya-rauniot 


Tulum on yksi Maya Rivieran tunnetuimmista rauniokaupungeista ja se on alueen eteläisin kaupunki. Kaupunki on ollut Mayojen tärkeimpiä kauppapaikkoja ja se on rakennettu korkealle kalliolle noin 12 metrin korkeuteen, lähelle rantaa muurien suojaan. Kaupungin muuri on viisi metriä leveä ja siinä on viisi sisäänkäyntiä, muuri on antanut nimen kaupungille. Muurin sisällä oli hallinnollinen sekä uskollinen keskus ja muurin ulkopuolella asui tavallinen kansa.
Cancúnin ja Playa del Carmenin käydessä ahtaaksi on Maya Riviera laajentunut etelän suuntaan ja Tulumin kaupungista on lyhyessä kasvanut suosittu turistikohde. Sanotaan että Tulumissa on Maya Rivieran kauneimmat rannat.

Martan Matkassa © saavumme Tulumiin



Martan Matkassa © saavumme Tulumiin


Lähdimme Tulumiin joka sijaitsee noin 130 km päässä Cancunista ja siellä on ainoa Maya-rauniokaupunki joka sijaitsee rannalla. Muutaman tunnin ajomakan päästä saavuimme Tulumiin ja kaupungista tuli heti mieleen Meksiko, jota olen mielikuvissani ajatellut. Parkkeerasimme auton Subin viereen ja otimme sieltä hieman huikopalaa ja lähdimme pyörähtämään kaupungissa ympäri. Olin aivan innoissani, tämähän näyttääkin ihan Meksikolta, ihanat pienet ja hauska kaupat kuten kalakauppa tai hurja parturi, johon en kyllä uskaltautuisi mennä. Kaupungilla kulki lava-autoja, joiden lavat oli täynnä matkustajia, riippukeinuissa nukkuvat myyjät sekä asuntojen rappusilla isännät teroittamassa mancete veitsiään. Nyt ollaan niin Meksikossa!

Martan Matkassa © kalakauppa Tulumin keskustassa



Martan Matkassa © Parturi Tulumin keskustassa


Lähdimme etsimään Tulumin rauniota ja se osottautui meille haasteelliseksi, meillä vain onneton turistikartta ja opasteet olivat huonot. Tulumin kylä tuli ajettua useaan kertaan läpi ennen kuin oikea reitti löytyi, no se ei haitannut, sillä tätä värikästä puebloa oli hauska katsella. Jätimme auton rauniokaupungin parkkiin ja eräs "turisti-infon" innokas työntekijä halusi esitellä meille erilaisia vaihtoehtoja tutustua rauniokaupunkiin. 

Martan Matkassa © ostosrysä Tulumin raunioalueen vieressä, ei voi ohittaa


Vaihtehto 1. tutustua rauniokaupunkiin jalkaisin, 2. saada kyyti raunioille ja tutustua niihin oppaan kanssa jonka jälkeen ajaa rannalle, mistä voi lähteä veneellä koralliriutalle snorklaamaan sekä ottamaan raunioista kuvia, viimeinen eli 3. oli vaihtoehto 2. lisäksi uintia Cenotella. No mehän emme meinanneet päästä irti tuosta avuliaasta työntekijästä ja hän ei ollut meihin kovin tyytyväinen kun  oli uhrannut meihin niin paljon aikaa ja me otimme vain pelkän itsenäisen tutustumisen raunioille. Hän ei siis saanut myytyä meille mitään, sillä raunion sisäänpääsy ostettiin tietystä paikasta. Lähdimme kävelemään raunioille ja ympärillä oli useita matkamuistomyymälöitä sekä ravintoloita. Ostimme perusliput ilman opastusta sekä kuljetusta ja liput oli mielestäni naurettavan halvat noin 26 pesoa / kpl, tuo info-mies taisi myydä niitä meille 50 pesolla. Eli siis tälläistä kaupankäyntiä täällä, saa todella miettiä ja olla tarkkana ettei turistia viedä kuin litran mittaa! Raunioita ennen parkkipaikan läheisyyteen on rakennettu ravintola- ja kauppakeskittymä, jonka läpi  kävelemällä pääsee raunioille.  

Martan Matkassa © 


Martan Matkassa © yksi raunion muurin sisäänkäynneistä (ulosmeno)


Martan Matkassa © Tulum rauniot



Martan Matkassa © näitä liskoja vilisi joka puolella


Martan Matkassa © Tulum rauniot



Menimme raunioille ja ne olivat todella upeat ja hyväkuntoiset, ylhäällä raunioalueella oli kuuma ja kun menimme meren äärelle tuli ihana tuuli vastaan. Raunioalue oli täynnä gekkoja tai mitä lienee liskoja, joita sai väistellä. Ylhäältä näki hyvin Beleizen koralliriutan. Kapusimme alas rannalle, toinen ranta oli suljettu yleisöltä sillä tällä hetkellä oli merikilpikonnien paritteluaika ja kyseinen ranta oli rauhoitettu. Koralliriutan nähtyäni, minun alkoi tehdä mieli käydä siellä veneellä ja ehdotin että menisimme sinne omatoimisesti, ilman info-sedän tarjoaamaa pakettia. 

Martan Matkassa © Tulum ranta



Martan Matkassa © Tulum ranta


Ohjeista huolimatta emme löytäneet kyseitä rantaa vaan löysimme itsemme taas Tulumin keskustasta. Lähdimme sinnikkäästi etsimään rantaa ja löysimme erikoisia rakennelmia tien vierestä, viidakon keskeltä, hotelleja, ravintoloita kauppoja, mutta emme rantaa. 

Martan Matkassa © hauskoja rakennuksia keskellä viidakkoa, rannan tuntumassa



Martan Matkassa © Ranta bungaloweja


Löytyihän se rantakin vihdoin ja sitten se hauskuus taas alkoi! Meiltä kysyttiin olimmeko tehneet varuksen veneretkelle ja kerroimme että emme olleet, jonka jälkeen meitä pyydettiin odottelemaan. Hetken päästä eräs työntekijä tuli luoksemme ja kertoi hinnan olevan 800 pesetaa meiltä kaikilta ja pyysi että emme kerro muille veneen asiakkaille retken hintaa, sillä heiltä on veloitettu puolet enemmän, kun he ovat tehneet varauksen raunioalueeella. Jäin melkein suu auki, kun kuulin mitä myyjä sanoi... Loppuen lopuksi he eivät ilmeisti uskaltaneet ottaa sitä riskiä että paljastamme hinnan, niin saimme yksityisveneen ja yli puolet edullisemmin! 

Martan Matkassa © matkalla snorklaamaan Belizen koralliriutalle



Lähdimme veneellä kohti riuttaa ja itseäni hieman pelotti, sillä olen todella arka veden kanssa ja kammotti ajatuskin laittaa maskeja naamaan. Otin kuitenkin haasteen vastaan sillä halusin todella nähdä tuon koralliriutan ja kun kerran veneellä ei saanut mennnä lähelle niin pakko oli mennä veteen. Pieni paniikki oli koko ajan matkassa, muttaa onnistuin kuitenkin näkemään riutan sekä jonkin verran kaloja. Saimme snorklataa noin puolisen tuntia ja sitten ajoimme raunioiden lähelle ottamaan valokuvia. Pidin todella paljon veneretkestä ja olin todella ylpeä itsestäni, että uskaltauduin snorklaamaan. Nyt voin siis sanoa että olen nähnyt maailman toiseksi suurimman koralliriutan Belizen. 


Martan Matkassa © Belizen koralliriutta




Martan Matkassa © Martan ensimmäinen snorklaus 



Martan Matkassa © Tulum rauniot mereltä päin


Cenote-vierailulle meille ei enää aikaa riittänyt, joten lähdimme paluumatkalle ja päätimme piipahtaa Playa del Carmenissa iltapalalla. Navigaattori oli taas hukassa ja hetken kesti ennen kuin löysimme 5 th Avenuelle. Wau! Tämähän vaikutti mukavalta paikalta, pitkä katu täynnä kauppoja, ravintoloita ja elämää, melkein kuin olisi kanarialla. Tuntuu että Cancunissa kaikki viettävät aikaa hotelleissa ja niiden ravintoloissa tai ostoskeskuksissa, joihin pääsee vain taksilla tai bussilla, mitään kivaa kävelykatua ei ole. Me menimme syömään hollantilaisen rouvan ja argentiinalaisen miehen pitämään Salt Rock ravintolaan, ruoka oli hyvää ja herttainen pariskunta piti asiakkaista hyvää huolta. Ehdimme vielä pikaisesti piipahtaa muutamissa liikkeissä sekä aistia Carmenin tunnelmaa ja voin sanoa että me like! Ikävä kyllä pakko oli lähteä, sillä edessä oli vielä pitkä ajomatka, vaikka olisin voinut jäädä mielelläni drinkille!

Martan Matkassa © Playa del Carmen, 5 th Avenue illalla



Belizen koralliriutta


Martan Matkassa © Belizen koralliriutta


Belizen koralliriutta sijaitsee Karibianmerellä, Väli-Amerikassa saman nimisen valtion edustalla, ulottuen etelässä Guatemalan ja pohjoisessa Meksikon rajalle. Belize on maailman toiseksi suurin ja pohjoisenpallon puoliskon suurin koralliriutta, joka on pituudeltaan noin 300 km, suurin koralliriutta on Iso Vallliriutta noin 2300 km pitkä ja se sijaitsee Australian rannikolla. Belizen Koralliriutta on merkitty UNESCON maailmanperintökohteeksi vuonna 1996 ja suojelukohteeksi vaarassa olevien perintökohteiden listalle vuonna 2010. Alueelta on löydetty simpukankuoritunkioita, joista käy ilmi että Maya-intiaanit ovat asuttaneet aluetta jo 1500 vuotta ennen ajanlaskunalkua ja käyttäneet riuttoja kalastamiseen.

Martan Matkassa © Belitzen koralliriutta


Koralliriutat ovat eliöiden tuottamia rakennelmia, saaria tai särkkiä joiden muodostuminen kestää tuhansia vuosia. Koralleja esiintyy runsassuolaisissa valtamerissä, joiden lämpötila ei laske alle 18 asteen. Koralliriutat jaetaan kolmeen tyyppiin kehäriuttoihin eli atolleihin, jotka ovat renkaan muotoisia ja niiden sisään muodostuu laguuni esim. Belizen tunnetuin atolli on Blue Hole, valliriuttoihin, jotka ovat suuria korallijonoja kymmenien kilometrien päässä mantereesta sekä pienempiä rantariuttoja. Koralliriutoilla elää lukuisa määrä merikasveja ja –eläimiä. Riutat ovat kuin vedenalaisia sademetsiä ja ne ovat vaarassa tuhoutua. Suurimmat syyt riuttojen tuohoutumiseen ovat kalastus, hakkuut, rakentaminen, turismi, ilmaston ja merivesien lämpeneminen. 

Lähde: Belize.com, Blue hole, Belizen koralliriutta


Belizestä on vielä tutkimatta noin 90%, mutta sanotaan että, Maya intiaanit olisivat kalastaneet sekä käyttäneet sen saaria kauppa-, rituaali- ja hautapaikkoina noin 300 eKr – 900 jKr väisenä aikana. Belizen valliriutan suosituin kohde on Blue Hole eli sininen aukko, joka on noin 120 m syvä ja sen halkaisiaja on noi 300 m. Blue Hole on maanalainen luola eli cenote, joka muodostuu kalkkivestä. Belizestä on jo tuhoutunut noin 40% ja suurimmat syyt ovat liiallinen kalastaminen, rakentaminen, hirmumyrskyt sekä korallien haalistuminen.  

Tässä hieman videokuvaa veden alta :)





Tässä ensimmäinen videopostaukseni ja vähän jännittää miten se onnistuu!  Kertokaahan näkyykö ollenkaan...





Lähettänyt klo
Toiminnot: 
Ei kommentteja: Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin Tunnisteet: Belize koralliriutta, matkustus, Meksiko, rauniot, Riviera Maya, snorklaus, Tulum, UNESCO, video

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Koukussa pinnaamiseen




Kyllä näin on päässyt käymään! No en sentään pinnaa Ranskan tunneilta, mutta olen ihan hurahtanut Pinterest yhteisöpalveluun ja pinnailen siellä minkä kerkiän, pää on täynnä uusia ideoita ja unelmointiin olen saanut kulumaan aikaa ihan mukavasti… Mikä ihmeen Pinterest? Niin sitä minäkin olen pitkään ihmetellyt ja ihmettelen vieläkin miten kummassa sitä käytetään. 
Martan Matkassa löytyy myös nykyään Pintrestistä ja harjoittelen kovasti sen käyttöä, joten kaikki vinkit otetaan mieluusti vastaan. Olen luonut Pintrestiin Martan matkassa sivujen teemoja vastaavat Pintrest taulut: matkailu ja nähtävyydet, elämää Sveitsissä, hevoset ja ratsastus, Bistron herkkuja ja Martan touhut. Tauluissa on tällä hetkellä vain osa vanhemmista postauksista, mutta uudet postaukset tulen päivittämään samalla kun ne julkaisen blogissani. 
Martan Matkassa Pinterest sivuille olen tehnyt tauluja joihin olen kerännyt minua kiinnostavia DIY- ja säilytysideoita luonut projektitaulut tuleville sisustuskohteille ja reseptikirjan uusia resepti-ideoita varten. Käy kyläilemässä ja kerrohan mielipiteesi! 

Martan Matkassa Pintrest





Pintrest on visuaalinen sähköinen ilmoitustalu, johon voit kerätä ja kiinnittää ”pin” sinua kiinnostavia ”interest” linkkejä, kuvia, ideoita ja asioita. Pinterestin kautta voi löytää tai jakaa erilaisia asioita ja tekstin sijaan ne löytyvät kuvien avulla helpommin ja nopeammin sekä ne voidaan tallettaa myöhempää käyttöä varten. Pinterest on perustettu Yhdysvalloissa vuonna 2010 ja se on kasvanut nopeasti yhdeksi suosituimmaksi yhteisöpalveluksi. 



Tässä siis meikäläiselle aivan unelmatyökalu, sillä olen vuosia kerännyt ja tallentanut koneelle lukuisia valokuvia sekä tehnyt erilaisia vihkosia liittyen mm. sisustukseen, tuunaukseen, pihaan, puutarhaan, matkailuun, kerännyt reseptejä, ideoita, matkoppaita, leikkeitä ja nyt voin siirtää nämä sähköiseen muotoon. Mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että voisin vihdoin raivata kaikki lukuisat leikkeet, paperit ja vihkoset nurkista pois ja siirtää ne sähköiseen muotoon. Mikä parasta ne kulkisivat kivasti Pinterest Appsin kautta puhelimessa mukana, missä ikinä olen ja helpottavat esim. ostoksilla olemista. 



Pinterest toimii siten, että perustat itsellesi tilin ja  sen jälkeen voit pinnata kuvia joko Pinterestisssä tai muista verkossa olevista kuvista, joissa on pin-mahdollisuus. Kuvat kerätään tauluihin, joihin voi ryhmitellä kiinnostavia asioita eri teemojen mukaan. Pinnaamalla aihetta se jää näkyviin valitsemaasi tauluun sekä näkyy myös muille käyttäjille ja tykkäämällä kuvasta se näkyy sinun sivulla. Voit myös jakaa omia kuvia ja ideoita muille, seurata niitä aiheita mistä olet kiinnostunut, tehdä erilaisia listoja, lähettää kiinnostavia asioita ystäville tai suunnitella asioita yhdessä. 

Eikun pinnaamaan!



Lähettänyt klo
Toiminnot: 
2 kommenttia: Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa TwitteriinJaa FacebookiinJaa Pinterestiin

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Cancún, Meksikon suosituimpia lomakohteita




Pitkästä aikaa rantalomalle, haaveissa on jo pitkään ollut turkoosi meri ja valkeat hiekat! Mukaan pakataan aurinkorasva, bikinit, hellehattu ja hyvää lukemista. Oleskelua, löhöilyä, vilvoittelua meressä tai altaassa ja kävelyä rannalla. Nälän yllättäessä haukkaan herkullisia fajitaksia ja kulautan kurkusta kylmää Sol-olutta. Kädessä mansikka margarita ja korvissa soi letkeä latinomusa ja nautin täysin siemauksin ihanasta espanjalaisesta puheensorinasta. Se on LOMA!

Ennen matkaa




Yleensä aina meidän perheessä on tapana varata matkat viime tinkaan ja niiden suunnittelu jää kiireen vuoksi vähemmälle, näin kävi myös tälläkin kertaa. Amerikan mantereelle matkustettaessa lentojen hinnat vievät suuren osn lomabudjetista ja varsinkin kun niitä varailee myöhäisessä vaiheessa, hinnat ovat korkeammat. Normaalista poiketen varasimme matkan lennot + majoituksen matkatoimiston kautta, sillä se näytti tulevan edullisemmaksi kuin varata ne itse. (tosin huomasin että olimme olleet huolimattomia lukiessamme varausvahvistusta ja muutama oleellinen asia oli unohtunut varauksesta…) Varauksen jälkeen ehdin tutustua paremmin matkakohteeseen ja Cancúnin sijaan olisin voinut ajatella meille kohteeksi mielummin Playa del Carmenia tai Tulumia. Mikäli olisimme itse varanneet lennot ja hotellit olisimme vielä pystyneet vaihtamaan kohdetta ja hotellia, mutta matkatoimiston kanssa se olisi ollut hankalampaa. 
Myöhäisen varaus ajankohdan vuoksi moni kiinnostava hotelli oli jo täynnä tai heillä ei ainakaan ollut perhehuoneita jäljellä. Varasimme meille huoneen hotellialueen keskellä sijaitsevasta Marriot Casa Magna hotellista, joka oli saanut hyviä arvosteluita ja vaikutti kuvissa erittäin kivalta, se sijaitsi rannalla sekä siellä oli Wi-Fi! (tosin myöhemmin selvisi että, huoneessa se oli maksullinen ja yleisillä alueilla ilmainen). 



Hotelli oli oikein siisti ja siellä oli viihtyisä allas-alue, missä oli mm. lämmin poreallas sekä ihan aito allasbaari, eli viilentäviä juomia pystyi tilaamaan altaasta käsin. Hotellilla oli oma ranta missä oli tuolit ja varjot sekä erillistä maksua vastaan sai varata upean bungalowin, iltaisin niitä pystyi varaamaan vaikka romanttiselle illalliselle. Hotellissa oli useita ravintoloita Argentiinalainen pihviravintola, Japanilainen ravintola, Thaimaalainen ravintola sekä kunnon sporttibaari, niiden lisäksi viereisesä Marriot JW hotellissa oli hieno Italialainen- ja grilliravintola. Aamiainen oli aivan mahtava, runsas buffet (á 25 $) joka sisälsi perinteisen aamiaisen lisäksi erilaisia kylmiä ja lämpimiä herkkuja tai buffetin sijaan pystyi tilaamaan suoraan listalta. Hotellissa oli myös kauppa, hieno kuntosali, kylpyläosasto sekä amerikkalaisista elokuvista tuttu jääpalakone, joka oli oikein bueno. 



Hotelli oli todella rauhallinen ja sen henkilökunta oli todella ystävällisiä ja palvelu loistavaa. Ihana Valerio piti huoneen joka päivä siistinä ja taiteili meille vielä upeita figuureita pyyhkeistä. Huoneen parvekkeelta oli ihana merinäköala sekä välillä saimme nauttia viereisen hotellin pihalla järjestetyistä häistä. 



Reissussa




Matkasimme Cancúniin Pariisin kautta, meillä oli vain tunti aikaa vaihtaa konetta. Kiirehän siinä tuli sillä Geveve-Pariisi kone oli hieman myöhässä ja jouduimme pistämään juoksuksi, kun tuo Charles de Gaullen kenttä on hieman isompi kun Helsingin… Lento Cancúniin kesti 10 tuntia, mutta se meni yllättävän hyvin, kiitos lentokoneen elokuvatarjonnan, tuli katottua pitkästä aikaa elokuvia oikein kunnolla ja moni niistä olikin jo pitkään ollut "must see"- listalla.
Maahantulomuodollisuudet veivät pienen tovin, mutta niiden jälkeen vaihdoimme vähän pesoja ja lähdimme metsästämän taksia. Olin lukenut aikaisemmin että Taxin kanssa saa olla varovainen ja hinta kannattaa neuvotella etukäteen. Meitä huijattiin oikein kunnolla, siis suorastaan ryöstettiin!!! Taksi maksoi 110 dollaria, joka kuullosti hurjalta hinnalta noin 20 km matkalta. Kentällä oli vain saman firman takseja, joten ei ollut paljoa vaihtoehtoja ja pakko oli ottaa kyseinen pirssi. Myöhemmin saimme kuulla että taksi lentokentältä maksaa noin 55 dollaria! Seuraavalle lomamatkalle aion tilata hotellilta etukäteen taksin lentokentälle vastaan, ehkäpä tuolloin näen kerrankin nimeni kyltissä.  



Ensimmäiset päivät nautimme olemisen sietämättömästä keveydestä, lämmöstä ja kävimme välissä viilentymässä altaalla tai turkosissa meressä. Kuten aina jaksan rentoutua ja rauhottua vain vähäksi aikaa ja sitten tarvitsenkin, jo jotain tekemistä tai puuhastelua. Usein tutustun itsekseni kaupunkiin, käyn katsomassa nähtävyyksiä, shoppailemasa tai muuten vaan nautin ihmisvilinästä,  mutta Ikävä kyllä Cancúnissa tähän ei juurikaan ollut mahdollisuutta. Kävelyetäisyydellä ei ollut kuin suuria hotelleja, ei putiikkeja eikä ravintoloita saati mitään nähtävää. Alueella piti liikkua bussilla tai taxilla ja hotellien lisäksi siellä oli muutama ostoskeskus, markkinat ja yökerhot. Matka kaupungin keskustaan kesti reilu puoli tuntia ja siellä oli suhteellisen pitkät välimatkat ja turisteja kehoitettiin pitämään varansa. 
Matkan aikana teimme muutaman kivan päiväretken, yhtenä päivänä vuokrasimme auton ja ajoimme Tulumin rauniokaupunkiin, jossa kävimme raunioilla sekä snorklasimme Belizen riutalla. Osallistuimme opastetulle retkelle Chizen Itzaan ja kävimme Cenotessa uimassa ja vierailimme pikaisesti Valladolin kaupungissa sekä kävimme Isla Mujeresilla, näistä retkistä kirjoittelen lisää tulevissa postauksissa. Näiden retkien aikana ihastuin Tulumin miljööseen, siitä tuli edes hitunen tunne siitä, että ollaan Meksikossa se oli hieman nuhruinen ja elähtänyt kaupungin keskusta oli omalla tavalla oikein viehättävä. Playa del Carmenissä piipahdimme takastulomatkalla syömässä ja ihastuin heti suosittuun Quinta Avenuehen joka oli täynnä ihmisiä ja vilinää, tapahtumia, kauppoja sekä ravintoloita, ihastuin tähän eläväiseen katuun ja harmittelin että meillä oli jo kiire palata takaisin kohteeseen.
Täältä löytyy aikaisempi postaukseni Meksikosta ja ohessa tietoa Cancúnista, mitä keräsin matkaamme varten :) 


Cancún





Aurinko, valkoinen hiekkaranta ja turkoosin värinen Karibianmeri aaltoineen, mitä muuta voi unelmien rantalomalta odottaa? Cancún amerikkalaisten suosima lomakohde ja sitä voidaan kutsua amerikkalaisten Kanariansaariksi. Alue on täynnä suuria hotellikomplekseja ja useita ostoskeskuksia sekä ravintoloita. Rentouttavan rantaloman lisäksi voi kokeilla erilaisia vesiaktiviteettejä kuten varjoliito, vesiskootterit, sukellus, snorklaus tai elämyspuistoja sekä historialliset maya rauniot ovat kivoja käyntikohteita. 
Cancún on Meksikon suosituimpia lomakohteita ja se sijaitsee Meksikon itäisimmässä osavaltiossa Quintana Roossa, Meksikon ja Kuuban välisen Jukatanin niemimaan rannikolla. 
Suosituin matkustusajankohta on joulukuusta-pääsiäiseen, syksyn hurrikaanien jälkeen ja ennen kesän helteitä. Helmikuun lopusta, maaliskuun loppuun Cancún on amerikkalaisten ja kanadalaisten nuorten suosima Spring Break-kohde eli kevätloman viettopaikka. Tuolloin kaupunki on täynnä nuoria riehakkaita juhlijoita, jotka jaksavat bailata ympäri vuorokauden. Aitoon meksikolaiseen tunnelmaan ei Cncúnissa pääse, sillä se muistutta enemmän Yhdysvaltoja kuin Meksikoa. 

Historia




Meksikon hallitus huomasi matkailussa ja turismissa uuden mahdollisuuden turvata maan taloudellista tulevaisuutta ja he etsivät sopivaa aluetta, mihin rakentaa lomakylä. Noin 50 vuotta sitten Cancún oli vielä unohdettu aavikkosaari Karibian alueella, josta vain harva tiesi. Saari on numero ”7” muotoinen, pituudeltaan 22 km ja kapeimmalta kohdaltaan se on vain 20 metriä leveä. Saaren ja mantereen väliin muodostuu Nichupte-laguuni, vain kaksi kapeaa kanaalia jotka erottavat ne toisistaan. Laguunissa ei voi uida, siellä asustelee krokotiilejä. 
Alueelle haluttiin rakentaa lomakohde ja sitä kutsuttiin aluksi ”kaan kun”, joka mayojen kielellä tarkoittaa ”käärmeen pesää” ja myöhemmin siitä muokkaantui Can Cun ja sitten espanjaksi helpommin lausuttava Cancún. Cancún lomakohteen suunnittelu alkoi vuonna 1969 ja ensimmäiseksi kapealle rantakaistaleelle haluttiin rakentaa turistialue, hotelleja, ostoskeskuksia, venesatamia ja golf-kenttiä. Hotellien rakentaminen alkoi vuonna 1970 ja ensimmäiset hotellit avattiin vuonna 1974. Seuraavaksi haluttiin rakentaa asuinalue vakituisille asukkaille, tiet, julkiset rakennukset, koulut ja sairaalat. Näiden jälkeen rakennettiin Cancúnin lentokenttä, joka on tänä päivänä Meksikon toiseksi vilkkain sekä moottoritie Cancúnista Tulumiin. 
Cancún jakaantuu kolmeen osaan: Hotel Zone, rantakaistaleen suuret hotellit ovat rakennettu valkoisen hiekkarannan äärelle turkoosinvärisen Meksikonlahden rannalle, Down townissa on kaupat ja ravintolat sekä El Centro, missä paikalliset asukkaat asuvat. 
Kuuban rajojen suljettua, Amerikkalaiset ottivat lomakohten omakseen 70-luvulla ja Cancúnin alue oli jo 90-luvulla täyteen rakennettu, joten rakentamista jatkettiin etelän suuntaan. Kaupunki on kasvanut viimeisen 40 vuoden aikana hurjasti ja tänä päivänä siellä asuu vakituisesti noin 900 000 asukasta ja lomailijoita käy noin 3 miljoonaa vuosittain. 
Playa del Carmen oli vielä pieni kalastajakylä, 90-luvun puolivälissä ja nykyään se on suuri lomakeskus all-inclusive hotelleineen. Rakentaminen jatkuu edelleen etelän suuntaan kohti Tulumia ja Riviera Maya on noin 130 km pituinen lomarannikko. Riviera Maya sijaitsee hurrikaanialueella, Jukatanin salmen rannalla ja alue on usein hirmumyrskyjen kohteena. Pahin hirmumyrsky koetteli aluetta vuonna 2005, jolloin Wilma hurrikaani kaatoi suuret määrät puustoa ja vahingoitti pahoin alueen korkeimpia hotelleja.

Nähtävyydet




Isla Mujeres eli naisten saari

Pieni rauhallinen saari Cancúnin edustalla noin 45 minuutin venematkan päässä. Saari on noin 7 kilometriä pitkä ja 650 metriä leveä ja siellä on upeat valkoiset hiekkarannat ja kirkas vesi. Saaren pienessä keskustassa on muutamia kauppoja, baareja ja ravintoloita. Saareen voi tutustua myös vuokraamalla Golf-auton, ajokortti mukaan. Lauttamatka Cancúnista maksaa meno-paluu 19 dollaria. 


Maya Museum

Hotellialueella sijaitsevassa museossa pääsee tutustumaan Mayojen historiaan ja kulttuuriin. Esillä on laaja kokoelma Mayojen esineistöä ruukkuja, työkaluja ja koruja sekä taidetta. Ulkoalueella pääsee tutustumaan autenttiseen Maya-raunioihin. 


Aktiviteetit





Snorklaus, sukeltaminen, liitovarjo

Shoppaus



Cancúnisssa on erityisen hyvät shoppausmahdollisuudet, myynnissä on p nqbraipo. Schweizer Replik Uhren aaa +aikallisia tuotteita sekä kansainvälisiä merkkituotteita. Suurimmat ostoskeskukset ovat Plaza las Americas, Plaza Kukulcan, jossa korkealuokkaisia merkkituotteita sekä valtava La Islan ostoskeskus. Mercado 28 on Cancúnin suurin ja suosituin kirpputori, joka sijaitsee kaupungin keskustassa. Hinnat ovat edullisia ja torilta löytyy tuliaisiksi käsitöitä, koruja sekä kaikkea muuta. 


La Isla ostoskeskus

Suuri La Islan ostoskeskus on moderni outlet kauppakeskus, jossa on tunnetuimpien suunnittelijoiden liikkeitä ja edustettuna no 162 kansainvälistä brändiä. La Isla sijaitsee hotellialueella Nichupte laguunilla, jossa menee useita siltoja laguunin yli. Viehättävän näköinen ostoskesus on rakentunut kanaalien ymprille. Ostoskeskuksessa on paljon ravintoloita, elokuvateatteri ja uskomaton "The Interactive Aquarium", jossa pääsee kosketuksiin kalojen kanssa ja voi jopa uida delffiinien ja haiden kanssa. 

Kukulcan Plaza & Luxury Avenue

Kauppakeskukset sijaitsevat vierekkäin hotellialueella ja ne käsittävät yhteensä noin 250 huippusuunnittelijoiden brändejä ja liikkeitä, kuten Louis Vuitton, Cartier ym. Liikkeiden lisäksi ostoskeskuksissa on useita kahviloita, ravintoloita ja baareja sekä keilarata. Kukulcan Plazalta löytyy kalliita hajuvesiliikkeitä, sekä huippusuunnittelijoiden hienoimmat luomukset. Luxury Avenue sijaitsee Cancúnin suosituimpien hotellien ympärillä ja siellä saa ensiluokkaista palvelua. 

Plaza Caracol

Paikallisten suosiossa oleva ostoskeskus, jossa on noin 200 muoti-ja designliikkeitä, taidetta sekä vapaa-ajan liikkeitä. Kauppakeskus sijaitsee hotellialueella ja siellä on useita ravintoloita sekä pikaruokaloita mm. Subway.

Flamingo Plaza

Hotellialueella sijaitseva kauppakeskus, jossa noin 90 liikettä, ravintoloita, joista upeat näkymät laguunille. Designiä, käsitöitä sekä hopeatehtaiden liikkeitä. 


Ruoka ja iltaelämä





Ravintolatarjonta on laaja, pikaruokapaikkoja, tyypillisiä amerikkalaisia sekä paikallisia ravintoloita. 

Plaza Forum


Hotellialueella meren vieressä sijaitseva ostoskeskus jossa on noin 70 liikettä sekä ravintoloiden ja yökerhojen keskittymä. Täällä sijaitsee mm. Coco Bongo yökerho. Cancúnissa on Latina-Amerikan suurin yökerho The City.





Toiminnot: 
4 kommenttia:

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Meksiko ja Maya Rivieran lomakohteet




Mansikka-margarita, tequila, fajitas ja tacot porfavor! 
Näiden herkkujen lisäksi lämpöä, valkoista hiekkaa ja ihana kirkas Karibianmeri, tässä onkin jo monta syytä, miksi lähteä Maya Rivieralle loman viettoon. Ei ihme että Maya Riviera on valittu matkailijoiden keskuudessa 7. Parhaaksi rantalomakohteeksi. 
katsella Cartier

montres Cartier pour femmes
أوميغا ساعة بيع
guarda marchi per gli uomini

Matkakohteenani Yhdysvallat

6.8.2012 20:46 Pentti Mattila 6 kommenttia
  • Astoria Oregonissa Yhdysvalloissa Astoria Oregonissa Yhdysvalloissa
  • Seaside Seaside

Isäni setä ja isäni äidin sisko olivat muuttaneet 1900-luvun alussa Yhdysvaltoihin, mutta kuolleet lapsettomina 1970-luvulla. Olen neljästi vieraillut Amerikan Yhdysvalloissa Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa vaimoni sukulaisen ystävän luona hänen kutsustaan jouluna 2007, hiihtolomalla 2009 ja jouluna 2009, sekä Miamissa Floridassa. Olen toki jo ennen tätä matkaani ollut kiinnostunut Amerikan historiasta. Tässä seuraavassa tekstissä olen lyhyesti käynyt läpi mitä Amerikasta saamaani historiatietoa.

Paul Herrmannin kirjassa "Suuntana tuntematon, Ensimmäisten löytöretkeilijöiden seikkailut" (K. J. Gummerus 1956) kerrotaan mm. irlantilaisesta Pyhästä Brandanuksesta, joka olisi kuullut Jumalan äänen kehottavan häntä lähtemään saarnaamaan Jumalan sanaa meren toiselle puolelle tuntemattomaan maahan jo 6. vuosisadalla ja käynyt Amerikassa Vinlandissa eli Viinimaassa. Kuvaus on "Navigatio Saneti Brandani" kirjasta. Gavin Menziesin kirjassa "1421 kun Kiina löysi maailman" (Genimap 2005) kerrotaan kuinka kiinalaiset kävivät Amerikassa 70 vuotta ennen Kolumbusta ja Australiassa 350 ennen Cookia jne. katso: http://www.1421.tv/Erik Punainen (s. 950, k. 1003) oli Grönlannin ensimmäisiä skandinaavisen asutuksen perustajia. Hän sai lisänimensä punaisen partansa takia. Häntä kutsuttiin myös isänsä mukaan Erik Torvaldsson. Erik syntyi Norjassa ja perhe muutti Islantiin ja josta hän joutui muuttamaan Grönlantiin. Erikillä oli tytär ja neljä poikaa, eräs heistä oli Leif Eriksson. Leif Eriksson (s.970, k. 1020) josta Grönlantilaisten saaga kertoo, että vuonna 1000 Leif Eriksson purjehti kauaksi länteen ja kävi maassa jolle antoi nimet Markland ja Vinland, eli kävi Amerikassa. Hjalmar R. Holand on vuonna 1946 tehnyt kirjan "America 1355-64" näistä viikinkien retkistä Amerikkaan.

Heyerdahl, Thor (1914–2002), norjalainen kansa- ja eläintieteilijä, tutkimusmatkailija ja kirjailija. Heyerdahl johti useita purjehdusretkikuntia selvittääkseen mm. Etelä-Amerikan ja Polynesian sekä Vanhan ja Uuden maailman välisiä kulttuuri- ja asutusyhteyksiä (mm. balsalautalla Perusta Polynesiaan purjehtinut Kon-Tiki-retkikunta 1947, kaisla-alusta Marokosta Barbadokselle käyttänyt Ra-retkikunta 1970). Hän tutki myös mm. Pääsiäissaaren muinaiskulttuuria. Useita hänen teoksiaan on suomennettu.

Teoksia: Lautalla yli Tyynenmeren, Aku-Aku, Ra-kaislaveneellä yli Atlantin ja Fatuhiva. Thor Heyerdahl toteaa kirjassaan "Tigris. Matka kulttuurimme lähteille" Tammi 1979: "Faaraoiden taiteilijat kuvasivat muinaisen Egyptin kaislaveneet niin yksityiskohtaisesti että pystyin kopioimaan aluksen peräsinjärjestelmää ja takilaa myöten, kun rakensin kaisla-alukset Ra I ja Ra II kokeillakseni niitä aavalla valtamerellä. Samanlaisia huolellisia yksityiskohtia ei ole Mesopotamian taiteessa, mutta kuninkaanpalatsissa Ninivessä British Museumiin tuodussa seinänkappaleessa on kuvaus Assyrian ja Babylonian kaislaveneitten välisestä taistelusta. Alukset ovat niin suuria, että assyarialaiset sotilaat seisovat perijonossa kannella valmistautuessaan nousemaan babylonialaisten alukseen ja tappamaan pakenevat miehet ja naiset ja heittämään sitten uhrit mereen kalojen ja rapujen ruuaksi. Nämä suuret korkokuvat osoittavat selväasti, että Kaksoivirran maan kaislaveneet oli rakennettu samalla tavoin kuin Niilin alukset."

Kristoffer Kolumbus (Cristobal Colón) syntyi 7.2.1446 Genovassa. Tunnettu diplomaatti, filosofi ja tutkija Salvador de Madariaga selittää, että Colón oli juutalaista syntyperää, käännynnäinen. Heinäkuun loppupuolella vuonna 1492 Kolumbuksen johtama laivasto oli valmiina lähtöön Palos-satamasta. Vuonna 1493 Kolumbus palasi ensimmäiseltä matkaltaan ja kertoi löytäneensä lännestä Intiaan vievän meritien (Väli-Amerikan saaristosta käytetään nimitystä Länsi-Intia). Samana vuonna kuin Kolumbus löysi Amerikan, kaikki Espanjan juutalaiset karkotettiin maasta ja osa näistä maanpakoon ajetuista löysi uuden kotimaan Amerikasta. Espanjan kruunu julisti 1493 heti Kolumbuksen matkan jälkeen, että omistusoikeus länsi-intialaisiin alueisiin kuului Espanjan kuningas Ferdinandille ja hänen puolisolleen Kastilian Isabellalle, sillä he olivat hyväksyneet Cristoforo Colombon milikuvitukselliset suunnitelmat, vaikka Portugalin hallitus oli hylännyt Kolumbuksen ehdotuksen. Pian Kolumbuksen matkojen (1492–1504) jälkeen alkoi Euroopasta muuttaa siirtolaisia Pohjois-Amerikkaan, ensin espanjalaisia, sitten myös englantilaisia, hollantilaisia, ranskalaisia. Luis de Santangel, juutalainen jonka isoisä on pakotettu kääntymään kristityksi, lainaa 5 miljoonaa maravedia Kristoffer Kolumbukselle rahoittaakseen tämän merimatkan paikkaan, jonka nykyään tunnemme Amerikkana.

Dominikaanisessa tasavallassa on kaupunki Ciudad Trujillo aiemmalta nimeltään Santo Domingo, joka on Amerikan vanhin kaupunki, sillä sen perusti 1496 Bartolomeo Kolumbus Kristoffer Kolumbuksen veli. Fernando Colón kirjoitti pitkän ajan kuluttua isänsä elämäkerran, joka julkaistiin 1541.

Luis on Kolumbuksen läheinen ystävä, ja koska hänellä on vaikutusvaltaa kuningas Ferdinandiin, hän taivuttelee myös kuninkaan tukemaan matkaa. Kolumbuksen tehtyä löytönsä Luis on ensimmäisten eurooppalaisten joukossa jotka kuulevat siitä, Kolumbuksen lähettämän henkilökohtaisen kirjeen kautta. Myöhemmin samana vuonna Luis myös auttaa juutalaisia rahoittamalla laivoja, jotka kuljettavat heidät pois Espanjasta karkoituksen jälkeen.

Englantilaiset perustivat ensimmäisen siirtokuntansa Virginiaan 1585 ja uudelleen 1607 ja aloittivat laajamittaisen siirtolaisuuden 1620, kun "pyhiinvaeltajaisät" saapuivat Mayflower-laivalla Massachusettsiin. Espanjalaiset olivat ottaneet haltuunsa alueita Floridasta jo
vuodesta 1513 alkaen, hollantilaiset perustivat Uusien-Alankomaiden siirtokunnan nykyisen New Yorkin paikalle 1624 ja ruotsalaiset Uuden-Ruotsin Delawarejoen varrelle 1638. Hollantilaiset valtasivat Uuden-Ruotsin 1655, mutta menettivät sen 1664 englantilaisille, jotka ottivat haltuunsa myös Uudet-Alankomaat 1674.

Amerikan manner on saanut nimensä italialaisen löytöretkeilijä Amerigo Vespuccin (s. 9.3.1454, k. 22.2.1512) mukaan, joka teki useita matkoja uuteen maailmaan 1400-luvun lopussa ja 1500 -luvun alkupuoliskolla. Amerigo Vespucci esitti ensimmäisenä olettamuksen, etteivät Atlantin valtameren länsipuolelta löydetyt maat kuuluneet Aasiaan. Hän oli sitä mieltä, että Brasilia oli uuden tuntemattoman maanosan itäistä rannikkoseutua. Saksalaisen humanistin Ringmannin ehdotti vuonna 1507, että uuden maanosan nimeksi valittaisiin
Amerigo Vespuccin kunniaksi Amerikka.

Ennen Kolumbuksen Amerikan löytämistä ovat Viikingit jo ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa käyneet Amerikassa. Ranskalaiset olivat Pohjois-Amerikan ensimmäisiä eurooppalaisia uudisasukkaita. 1500-luvulla ranskalainen merenkulkija Jacques Cartier (s. 31.12.1491, k. 1.9.1557 ranskalainen tutkimusmatkailija jota pidetään Kanadan löytäjänä) perusti Kanadan itärannikolle siirtokunnan. Missisippi-joen varsille olivat myös ranskalaiset siirtolaiset asettuneet asumaan. Yhdistääkseen Kanadan ja Louisianan ranskalaiset olivat ryhtyneet valloittamaan Missipin ja Ohion jokialuetta. Sillä alueella matkusti ranskalaisia lähetyssaarnaajia ja tutkijoita. Ranskalaiset siirtolaiset ostivat intiaanien turkiksia ja tulivat intiaanien kanssa hyvin toimeen. Pitkin rantoja syntyi ranskalaisia linnoituksia.

Hernando de Soto vuosina 1539-43 saapui Tampa Bayhin mukanaan noin 700 miestä, 200 hevosta, sikalauma ja suuri määrä aseita ja muonavaroja. Hän eteni sisämaahan pohjoiseen halki nykyisen Georgian ja Etelä-Carolinan Tennesseehen ja siitä halki Alabaman Arkansasin ja lopulta Missisippin alajuoksulle Lousianaan. Tuonaikaiset kirjalliset kuvaukset Soton tutkimusretkestä antavat pintapuolisen kuvan tuon alueen alkuperäiskansoista. Pensacolan kaupunki Floridassa oli eurooppalaisten siirtolaisten ensimmäisiä asutuksia Yhdysvalloissa. Espanjalainen Juan Ponce de León saapui alueelle 1513. Kolme vuotta myöhemmin Don Drego Miruelosta tuli ensimmäinen Pensacolanlahden läpi purjehtinut. Kaupunki nimettiin aluetta asuttaneen intiaaniheimon mukaan, joka mainitaan ensimmäisen kerran 1686. Pensacolassa on asunut 1700-luvulta lähtien juutalaisia ja heillä on siellä kaksi synagoogaa. Suomalaisia merimiehiä on jäänyt asumaan Pensacolaan 1900 -luvun alussa. Siellä on 1900-luvun alussa ollut Suomen merimieslähetysasema ja saarnamies.

Intiaanit, Amerikan alkuperäisväestö eskimoiden ja aleuttien ohella. Nimitys intiaanit johtuu siitä luulosta, että Kolumbuksen löytämä maa oli Intia. Intiaanit ovat mahdollisesti vaeltaneet Aasiasta Beringinsalmen tai sen paikalla olleen kannaksen kautta 2–3 vaiheessa pitkän ajanjakson kuluessa. Intiaanit on yleisesti luettu mongolidiseen päärotuun. Kielellisesti intiaanit jaetaan yli sataan ryhmään. Intiaanien alkuperäiskulttuurit olivat moninaiset, metsästäjä- ja keräilijäkansoista korkeakulttuureihin. Intiaaneja on arvioitu olleen eurooppalaisten tullessa 15–25 miljoonaa henkeä, eräiden tutkijoiden mukaan jopa yli 60 miljoonaa henkeä, valtaosa heistä Latinalaisen Amerikan vuoristomaissa. Nykyään intiaaneja lienee 30–40 miljoonaa henkeä, valtaosa Latinalaisessa Amerikassa. Laajalla alueella pitkien ajanjaksojen kuluessa tapahtuneet vaellukset johtivat suuriin eroavuuksiin intiaanikansojen välillä.

Pohjois-Amerikan itäosan intiaanit viljelivät kuokkaa käyttäen metsään raivaamiaan peltoja. Kanadan intiaanit elivät lähinnä metsästyksellä, länsirannikon luoteisintiaanit kalastuksella. Pohjois-Amerikan lounaisosassa kukoistivatpueblointiaanien ja yumain kehittyneet maanviljelykulttuurit. Kalifornian intiaanit elivät metsästyksellä ja keräilyllä. 1700-luvulla syntyi preeriaintiaanien kulttuuri, jolle oli tunnusomaista hevosen käyttö biisoninmetsästyksessä. Pohjoisamerikan intiaanien uskonto oli yleisesti animistinen, ja heidän toimintayksikkönään oli tavallisesti kyläheimo, jonka päällikön valta oli vähäinen. Keski-Amerikassa ja Etelä-Amerikan vuoristoissa syntyi korkeakulttuureja, joille olivat ominaisia kiviset temppelit ja palatsit sekä kehittynyt yhteiskunnallinen ja uskonnollinen järjestelmä; tunnetuimpia ovat asteekkien ja mayain kulttuurit sekä Inkavaltio. Metsien ja savannien intiaanit olivat yleensä maanviljelijöitä (mm. maniokkia ja maissia viljeltiin). Nykyään Itä-Brasilian kuivilla ylängöillä sekä etelässä Patagoniassa ja Tulimaassa intiaanit harjoittivat pyyntielinkeinoja ja keräilyä. Maanviljely oli kaskeamiseen perustuvaa kuokkaviljelyä, ja metsästys ja kalastus olivat tärkeitä sivuelinkeinoja. Etelä-Amerikan alangoilla intiaanit elivät pieninä kyläheimoina, joiden päälliköillä oli niukasti valtaa.

Mayat, joukko kielellisesti toisilleen sukua olevia intiaanikansoja Keski-Amerikassa, erityisesti Jukatanin niemimaalla. Nykyään mayoja on n. 2 miljoonaa, pääosa Guatemalassa. Tärkeimmät kansat ovat varsinaiset mayat Jukatanissa sekä quichét ja cakchiquelit Guatemalassa; muista erillään asuvat huasteekit. Mayojen vanha kulttuuri on Amerikan huomattavimpia; enimmillään mayoja asui alueella toistakymmentä miljoonaa. Merkittäviin saavutuksiin he pääsivät varsinkin rakennustaiteen, matematiikan (mm. nollan käsite tunnettiin), uskonnollisiin tarkoituksia palvelleen tähtitieteen ja ajanlaskun aloilla; uskonnolla oli keskeinen asema, ja uskonnon yhtenä piirteenä olivat ihmisuhrit. Kirjoitus muistutti hieroglyfejä, ja sitä on saatu tulkittua vasta 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Pääelinkeinona oli maanviljely, mutta mayat myös sotivat jatkuvasti. Mayojen varsinainen historia alkaa n. 300 jKr., jolloin syntyi useita mahtavia kaupunkivaltioita. Tämä ns. klassinen kulttuuri kukoisti Guatemalassa ja Meksikon Chiapasin alueella n. 300–900. Kaupunkivaltioita
johtivat alk. pappiskuninkaat.

Merkittävimmät rakennukset olivat katkaistujen pyramidien huipulle rakennettuja temppeleitä koristeellisesti veistettyine julkisivuineen. Kulttuuri rappeutui monista syistä, mm. keskinäisten sotien vuoksi ja kaskiviljelyn edellytysten heikennyttyä, ja mayojen pääosan muutto Jukatanin niemimaalle autioitti kaupungit ja johti ns. uuden valtakunnan kulttuurin syntyyn. Tärkeimmät kaupungit Chichén Itzá, Mayapán ja Uxmal muodostivat 1007–1204 erityisen liiton. Meksikosta vaeltaneet tolteekit vaikuttivat kulttuuriin, mutta heidän hyökkäilynsä heikensi mayojen valtakuntaa, joka 1400-luvulla käydyn sisällissodan jälkeen rappeutui nopeasti.

Asteekit, atsteekit, intiaanikansa Meksikon eteläisellä ylängöllä nykyään Méxicon kaupungin tienoilla. Pohjoisesta 1100-luvulla tulleet asteekit omaksuivat muinaisten tolteekkien kulttuurin ja loivat 1300- ja 1400-luvulla kulttuuriltaan kehittyneen valtakunnan, joka ulottui Meksikonlahdesta Tyyneenmereen. Sen pääkaupunki, Texcocojärven saarille rakennettu Tenochtitlán, oli nykyään Méxicon paikalla. Asteekkien valtakunta kehittyi monarkiaksi,
vaikka hallitsija muodollisesti valittiinkin. Muutoin valtio oli hyvin virkavaltainen. Kuninkaan suuri valta perustui osittain hänen asemaansa uskonnollisena johtajana. Vaikutusvaltainen oli myös neljän miehen neuvosto.

Käytössä oli yleinen asevelvollisuus, joskin armeijan ytimen muodostivat koulutetut ammattisotilaat. Asteekit alistivatkin 1400-luvulla naapurikansat veronalaisuuteensa. Asteekkien pääelinkeinona oli maissinviljely. He olivat rakentajia ja käsityöläisiä; kulta, hopea, kupari, tina ja lyijy tunnettiin. Säilyneet, yleensä uskontoon liittyvät taideteokset ovat korkeatasoisia. Asteekeilla oli käytössä eräänlainen kuvakirjoitus ja jokseenkin tarkka ajanlasku. Uskonto oli monijumalainen. Temppelit rakennettiin korkeiden pyramidien huipulle. Asteekit tunnetaan ihmisuhreistaan, he saattoivat jumaliaan lepyttääkseen uhrata tuhansia ihmisiä porrastemppeleissään. Arvokkaammat uhrit koristeltiin kukkasin. Kun uhrattava ehti porraspyramidin huipulle hänet kaadettiin alttarille. Uhrattavilta kiskottiin sydän irti laavalasisesta tehdyn veitsen avulla.

Kun espanialainen löytöretkeilijät saapuivat Tenochtitlániin 1519, oli kuninkaana Montezuma II, jonka loistavia aarteita, upeaa hovia ja viehättäviä puutarhoja löytöretkeilijät ylistivät. Hernando Cortésin johtamina Espanjan kuningas Kaarle I:n nimessä ja naapurikansojen tuella espanjalaiset 1521 kukistivat asteekit. Cortés, Hernando, (1485-1547), espanjalainen löytöretkeilijä, Meksikon valloittaja  Cortés osallistui vuodesta 1504 Länsi-Intian retkiin. Vuonna 1519 hän lähti Amerikan mantereelle, perusti Vera Cruzin kaupungin, valloitti asteekkien pääkaupungin Tenochtitlánin ja vangitsi näiden kuninkaan Montezuman. Hänet nimitettiin Uuden-Espanjan kuvernööriksi 1522, mutta hän palasi 1540 kotimaahan jouduttuaan epäsuosioon. Cortés oli äitinsä puolelta sukua inkavaltakunnan kukistaneen löytöretkeilijä Francisco Pizarron serkku. Meksiko Méxicat joita kutsuttiin myös asteekeiksi. Meksikolaiset olivat kiinnostuneita itsestään ja historiastaan.

Tämän johdosta syntyi runsaasti historiallisia, myyttisiä tai kuvailevia kirjoituksia sekä uskonnollisten menojen ohjeita ja ennustuksia kirjoitettuna sekä kuvin että foneettisin merkein. Atsteekkien valtakunnassa käräjöitiin hanakasti ja merkittiin kaikki kiistat ja riidat asiakirjoihin joiden selvittelyyn käytettiin karttoja ja sukutauluja. Vanhoja kuvakirjoituksia on siirretty latinalaiseen kirjainasuun, joko intiaanien kielellä tai espanjaksi käännettyinä. Näin tallennettiin kronikoita, mm. Cuauhtitánin vuosikirjat, Chimlpahin Quauhtlehuanitzinin, Tezozomocin ja Ixtlilxochitlin historialliset tekstit. Espanjalaiset ovat itsekkin laatineet tärkeitä asiakirjoja. Isä Bernardino de Sahagún, saapui Meksikoon vuonna 1529. Hän opetteli nahuatlin kielen, kirjoitti sitä intiaanien sanelun mukaan. Näin hän loi kirjallisen muistomerkin "Uuden Espanjan yleisen historian".

Alueesta muodostettiin Uuden-Espanjan varakuningaskunta 1535. Intiaanien asema kurjistui heidän jouduttuaan pakkotyöhön kaivoksiin ja suurtiloille. Lähetystyötä harjoittaneesta roomalaiskatolisesta kirkosta tuli merkittävä poliittinen ja taloudellinen tekijä. Ristiriita siirtolaisten ja Espanjasta tulleiden virkamiesten välillä johti 1810-21 vapaussotaan, joka päättyi Meksikon itsenäistymiseen. Kenraali Agustín de Iturbido huudatti itsensä keisariksi 1822, mutta luopui vallasta jo 1823. Kiista Texasin omistuksesta johti sotaan Yhdysvaltojen kanssa. Meksikon hävittyä sen oli  1848 luovutettava Texasin lisäksi Pohjois-Kalifornia, New Mexico ja osa Arizonasta. Vuonna 1858 presidentiksi tulleen sapoteekki-intiaanin Benito Juárezin uudistuspolitiikka johti sisällissotaan 1858–60, mikä antoi ranskalaisille syyn sekaantua maan asioihin. Nämä nostivat 1864 Meksikon keisariksi Itävallan arkkiherttuan Maksimilianin, mutta 1867 hänet syöstiin vallasta ja Juárez palasi presidentiksi vuoteen 1872 asti.

Presidentti Porfirio Díazin aikana (1877–1911) pientalonpoikien asema kurjistui, mikä johti Francisco I. Maderon, Emiliano Zapatan ja Pancho Villan johtamaan Meksikon vallankumoukseen 1910–17.

Vuonna 1917 annettiin edistyksellinen perustuslaki, joka sisälsi mm. maareformin. Uudistuksia toteutettiin kuitenkin hitaasti, ja olot säilyivät levottomina. Presidentti Lázaro Cárdenas (1934–40) otti maahan paljon poliittisia pakolaisia Euroopasta ja kansallisti rautatiet sekä ulkomaiset öljy-yhtiöt.Tolteekit, uto-aztekin kielikuntaan kuulunut esihistiallinen intiaanikansa, joka hallitsi Meksikon eteläylängöllä 900-luvulta 1100-luvulle pääkaupunkinaan Tollan.

Siirtomaavalloitus alkoi Pedro de Valdivian johdolla 1541. Vuonna 1818 Chile julistautui argentiinalaisen José de San Martinin johdolla käydyn vapaussodan jälkeen itsenäiseksi tasavallaksi. Ns. salpietarisodassa 1879–84 Boliviaa ja Perua vastaan Chile sai Antofagastan alueen. Oikeiston ja vasemmiston vaihdellessa vallassa vuosikymmenien ajan ei mitään elinkeinoelämän rakenteellisia muutoksia saatu aikaan. Eversti Carlos Ibáñez hallitsi diktaattorina 1927–31, ja vuosina 1938–47 vallassa oli radikaalisten puolueiden kansanrintama. Myös 1964 presidentiksi valitun Eduardo Frein yritys ostaa ulkomaalaisten omistamat kaivokset epäonnistui.

Nicaragua on ollut Espanjan siirtomaana 1500-luvulla ollut maaitsenäistyi 1821 ja kuului 1823–38 Keski-Amerikan Yhdysvaltoihin.

Keskiamerikan yhdysvallat perustettiin 1823. Sen pääkaupunki oli aluksi Guatemala, vuodesta 1834 San Salvador. Siihen kuului viisi valtiota, jotka olivat vapautuneet Espanjan vallasta vuonna 1821, El Salvador, Guatemala, Honduras, Nicaragua ja Costa Rica. Liittovaltio hajosi 1838-1839 sisällissotien seurauksena. Hajoaminen alkoi Nicaraguan erottua liittovaltiosta 5.11.1838. Hallinnollisesti Nicaragua kuului itsenäisyyssotiin saakka Meksikon varakuningaskunnan ja Guatemalan kenraalikapteenikunnan alaisuuteen. Britit ahdistelivat Nicaraguan Karibian rannikkoa Jamaikalta käsin aina 1600-luvulta saakka.

Itsenäistymisestäänsä lähtien maata on rasittanut sisäinen epäsopu ja maa on sekaantunut sotiin ja kiistoihin naapurimaiden kanssa. Suurin osa kansasta on köyhiä maattomia talonpoikia, jotka työskentelevät suurtiloilla. Vuonna 1855 yhdysvaltalainen William Walkerista tuli maan presidentti, mutta hän menetti viran 1857. Sisällissotaa 1912 rauhoittamaan tullut Yhdysvallat piti maata miehitettynä 1912–24 ja 1925–33. Somozan julma diktaattorisuku, Anastasio Somoza García ja pojat Luis Somoza Debayle sekä Anastasio Somoza Debayle, hallitsivat maata 1936–1979, jolloin Anastasio Somoza kukistui 50 000 henkeä vaatineessa sisällissodassa. Valtaan tuli vasemmistolaisen sandinistisen kansallisen vapautusrintaman muodostama juntta, jonka johtajana oli 1985 presidentiksi tullut Daniel Ortega Saavedra ja jota Neuvostoliitto auttoi.

Amerikan Yhdysvallat

Kuningatar Elisabet vuonna 1578 antoi sir Humphrey Gilbertille valtakirjan asuttaa ja ottaa haltuunsa kaikki kaukaiset ja pakanalliset maat, jotka eivät ole minkään kristityn ruhtinaan varsinaisessa omistuksessa. Gilbertin velipuoli Raleigh vasta toteutti tämän, sillä neitseellisen kuningattaren kunniaksi (neitsyt latinaksi on virgo) nimettiin Pohjois-Amerikan itäinen rannikkoalue Virginiaksi. Kuningas Jaakko I:n (1603-25) antoi luvan kuuliaisille alamaisille johtaa ja hoitaa kahta eri siirtokuntaa Pohjois-Amerikassa. Tämän seurauksena muodostui Lontoon toinen Plymouthin kauppakomppania. Kuningas Jaakon tarkoituksena oli varmistua etteivät loukkaa Floridan espanjalaisasutusta. Toukokuussa 1607 Lontoon kauppakompanijan rahoittamana ja lähettämänä saapui siirtolaisia Chesapeakin lahteen ja siitä nousivat jokea, jolle annettiin nimi James River ja perustivat Amerikan mantereelle ensimmäisen pysyvän englantilaisen asutuksen, Jamestownin. Kuvernööriksi nimitettiin lordi de la Waren.

Vuonna 1619 Virginiaan saapui ensimmäinen laivalastillinen neekeriorjia, mikä loi pohjan etelävaltioiden tulevalle taloudelle. Vuonna 1620 saapuivat pyhiinvaeltaja-isät Mayflower laivalla. He olivat saaneet Lontoon kauppakompanijalta lupakirjan perustaakseen siirtokunnan Virginiaan, mutta sen sijaan he saapuivatkin Cape Codiin, jonka tienoot oli määrätty Plymouthin kauppakompanijalle. Pyhiinvaeltaja-isien tarkoituksena oli löytää paikka jossa voisivat elää rauhassa irti Euroopan poliittisesta ja uskonnollisesta tyranniasta. Nämä Puritaanisiirtolaiset sulautuivat vuonna 1691 lähellä sijaitsevaan Massachusetts Bayn siirtokuntaan, joka oli perustettu vuonna 1630 kuningas Kaarle I:n lupakirjan nojalla. Anu Leena Kimanen on tehnyt Pro gradu -tutkielman "Uskon yhdistämät, Englantilaisten puritaanien uskonnollinen yhteisö ennen sisällissotaa" vuonna 1999.

Roger Williams (1603-1683) lähti Englannista Pohjois-Amerikkaan 1630 anglikaanisen kirkon suvaitsemattomuuden johdosta. Hän perusti 1636 uudisasutuksen Providenceen, josta Rhode Islandin ohella tuli kotipaikka täydelliselle uskonnonvapaudelle. Kirkon ja valtion erottaminen oli hänelle sydämenasia. Roger Williams vastusti, että intiaaneilta otettiin maata. Ensimmäisen yksityislupakirjan siirtokunnan perustamiseen antoi Kaarle I vuonna 1632 katoliselle lordi Baltimorelle, joka perusti Marylandin siirtokunnan vainotuille katolisille turvapaikaksi. Vuonna 1663 Kaarle II:n antoi kahdeksalle aatelismiehelle yksityisoikeuden perustaa Pohjois- ja Etelä-Carolinan siirtokunnat Marylandin eteläpuolelle.

William Penn (1644-1718) perusti Kaarle II:lta vuonna 1681 saamansa lupakirjalla Pennsylvanian siirtokunnan vuonna 1682 joka kuului Delawaren alueeseen. Willian Penn oli kveekari ja menestyvin kaikista yksityissiirtokuntien perustajista. William Penn istui useita kertoja vangittuna Lontoossa syytettynä lahkolaistoiminnasta. Towernissa hän kirjoitti kuuluisan työnsä No cross, no crown (ilman ristiä, ei kruunua), jossa hän puolusti kveekarien oppeja ja tapoja sekä hyökkäsi papiston huonoa käytöstä vastaan. Valtion kveekareihin kohdistama vaino herätti ajatuksen, että Amerikkaan tehtäisiin yhteiskunta, jonka perustana on periaate kaikkien kristillisten tunnusten täydellisestä suvaitsevaisuudesta. Vuonna 1712 Delaware erosi Pennsylvaniasta. James Oglethorpe vuonna 1733 perusti Georgian Savannah-virran rannikolle. Vuonna 1664 Englanti ja Hollanti joutuivat toiseen Hollannin sotaan, niin Kaarle II:n antoi veljelleen Yorkin herttualle oikeuden Connecticutin ja Delawaren väliseen maahan. Retkikunta lähti ja saavuttuaan Hudsonin suulle vaati Uutta Amsterdamia antautumaan. Näin Uusien Alankomaiden siirtokunta joutui englantilaisille ilman sotaa.

Pappi, lähetyssaarnaaja ja intiaanien apostoli John Eliot s. 1604, Englannissa ja siirtyi amerikkaan 1631. Kuoli 1690 Roxburyssä USA:ssa. Oli pappina Roxburyssä Bostonista etelään ja hänellä oli rakkaus intiaanien evankelioimiseen. Julkaisi intiaanien kielellä katekismuksen, Vanhan ja Uuden testamentin. Perusti intiaaneille kouluja. Englantilaiset ja skotlantilaiset papit vuonna 1644 pyysivät Englanin parlamenttia antamaan kannatusta lähetyssaarnaajien lähettämiseksi intiaanien keskuuteen. Mutta vasta kertomukset Eliotin työstä herättivät niin paljon harrastusta tähän asiaan, että jotain voitiin saada toimeen. Heräävä lähetysmieli sai tukea siitä mielipiteestä, joka oli monella jumaluusoppineella, että intiaanit olivat Israelin kymmenen vankeuteen viedyn sukukunnan jälkeläisiä. Lähde: Henry Ussing "Evankeliumin voittokulku kautta maailman" Gummerus 1905.

John Eliotista oli tullut puritaani Englannissa. Puritaanit (on latinaa), englanniksi reformoituja, jotka 1560-luvulta lähtien pyrkivät puhdistamaan anglikaanisen kirkon katolisuuden jäänteistä ja edustivat ankaraa, lainomaista raamatullisuutta. Tasavallan aikana 1649–60 puritaanit saattoivat toteuttaa joukon tavoitteitaan, mutta restauraatio 1660 merkitsi uutta vainoa, joka päättyi vasta 1689. Vainottuina monet heistä muuttivat Amerikkaan. Puritanismilla on ollut syvällinen vaikutus Ison-Britannian ja Yhdysvaltain henkiseen ja yhteiskunnalliseen elämään.

Gertrud Aulénin kirjasta "Kristinuskon voittokulku, lähetyshistoria" (Suomen Lähetysseura, Helsinki 1927) lainaus David Zeisberger (s. 11.4.1721, k. 17.11.1808): "Hän seurasi Paavalin lähetysmenetelmää ja hänestä tuli indiaani indiaaneille, jotta hän paremmin saattoi voittaa heidät. Hänet otettiin heidän heimoonsa, hän eli heidän elämmänsä syvällä aarniometsissä, kaukana valkoisten asuinpaikoilta. Hänen silmänsä olivat yhtä tarkat kuin heidän, hänen nuolensa eivät eksyneet maalista, ja hän huolehti elatuksestaan heidän tavallaan. Hän pelkäsi yhtä vähän kuin he itse erämaiden vaaroja tai villien sotakirkunaa. Hän oli aina valmis auttamaan punanahkoja ja saavutti heidän luottamuksensa, niin että he laskivat hänet kuuluvaksi omaan väkeensä, pitivät häntä aivan toisenlaisena kuin muita kalpeanaamoja. Jos lapset joskus huusivat: kalpeanaama! vastasivat vanhemmat: 'Ei, hän ei ole mikään kalpeanaama, hän kuuluu meidän väkeemme'... Hän perusti pieniä kristillisiä siirtokuntia, rauhan ja rakkauden tyyssijoja. Mutta aina kun työ näytti mitä lupaavimmalta, hävittivät
villit indiaaniheimot sen tahi se tuhoutui punaisten ja valkoisten välisissä sodissa. Zeisberger ei menettänyt koskaan rohkeuttaan. Jos joku siirtokunta hävitettiin, oli hän heti valmis siirtymään toiseen paikkaan uskollisen väkensä kanssa ja rakensi sinne uuden.

Zeisbergerin ja hänen kristittyjen indiaaniensa välillä heräsi sellainen rakkaus, että he ilolla tahtoivat uhrata henkensä hänen puolestaan. He kestivät yhdessä sanoin kuvaamattomia kärsimyksiä. Lopulta he löysivät rauhallisen paikan erään joen varrella ja perustivat sinne siirtokunnan 'Rauhan majat', josta pian tuli rikas ja kukoistava kylä, jonka maine levisi laajalle. Mutta kun eräs kaukana asuva tuntematon indiianiheimo lähetti Zeisbergerille sanan pyytäen häntä saapumaan luokseen, vaelsi hän ilomielin peninkulman toisensa jälkeen aarniometsien läpi viedäkseen heille pelastuksen evankeliumia. Matkalla sinne häntä varoitettiin menemästä sinne tuon villin ja verenhimoisen heimon luo, jolla ei julmuudessa ollut vertaansa, mutta hän ei siitä säihkähtänyt... " Zeisbergerin indian Dictionary on luettavissa Google bookseissa.  

Suur-Savosta lähti 1500 - 1600 luvuilla väkeä Ruotsiin Värmlantiin. Myös Taalainmaalle oli muuttanut suomalaisia, jotka jatkoivat myöhemmin amerikkaan. Vaikeudet metsäsuomalaisilla Ruotsissa oli syy heidän muuttoonsa Uuteen Ruotsiin Amerikkaan. Suomen kieli säilyi Pennsylvaniassa ja Delawaressa puhekielenä aina 1700-luvulle. Hollantilaiset perustivat 1612 Uuden Amsterdamin kaupungin Hudson-joen rannalle. Englantilaisten siirtokunnat sijaitsivat Atlantin rannikolla.

Salomon Ilmonen (1871-1940 kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Suomi-Synodin pastori.) Jo 1890 -luvulla S. Ilmonen alkoi haastatteluin keräämään tietoja Pohjois-Amerikan suomalaissiirtokuntien asukkaista. Nämä tiedot Ilmonen julkaisi kirjassaan "Amerikan suomalaisten historia II ja elämäkertoja". Suomi-synodi on ollut Amerikan Suomalaisten kirkollinen yhteenliittymä, joka on perustettu Calumetissä 1890. Ylin toimeenpaneva valta on ollut 4-miehisellä konsistoriolla, jonka puheenjohtajana on kirkkokunnan Hancockissa asuva esimies. Synodi piti yllä Suomi-opistoa ja julkaisi Amerikan Suometarta ja Paimen-Sanomia. S. Ilmonen kertoo kirjassaan "Delawaren suomalaiset" (Karisto 1988), että toimiessaan pappina New Yorkissa, niin New Yorkin kirjastossa hän kävi aineistoa läpi 1600- ja 1700 luvuilta, myös Wilmingtonin ja Philadelphian kirjastossa, sekä Pennsylvanian Historiallisen Seuran kirjastosta löysi aineistoa kirjaansa.

Ilmonen oli julkaissut sukututkimustuloksiaan kirjana nimeltä "Amerikan suomalaisten historia
I" (Hancock, Michigan Suom.-Lut. Kustannusliikkeen kirjapainossa USA 1919). S. Ilmosen käyttämät lähdekirjat ovat: Amandus Johnson, The Swedish settlements on the Delaware; Israel Acrelius, History of New Sweden; A. Ferris, History of original settlements on the Delaware; Samuel Hazzard, Annals of Pennsylvania; Jehu Curtis Clay, Annals of the Swedes on the Delaware; H. C. Conrad, History of the state of Delaware; George Smith, History of Delaware county; J. L. Bozeman, The history of Maryland; Samuel Smith, History of the
county of New Jersey; Thomas E. Goedon, The history of Pennsylvania; Scharf ja Westcott, History of Philadelphia; The Record of Upland Court; Minutes of the provincial council of Pennsylvania; The record of Holy Trinity Church of Wilmington; Wiliam Flinck, Lutheran landmarks and pioneers in America jne.

Siirtolaisten purjehdusolosuhteet olivat 1600-1700-luvulla kurjat, sillä eurooppalaisen siirtolaisuuden alettua kasvamaan voikkaasti kävivät siirtolaiskuljetuksissa esiintyvät epäkohdat räikeimmiksi ja näkyvimmiksi. Laivat olivat monesti hengenvaarallisia ja terveydelliset olot laivoissa huonot, sillä matkustajat saivat kärsiä usein nälkää ja janoa. Meno- ja tulosatamissa ei siirtolaisille oltu järjestetty kunnollisia majoituspaikkoja, minkä vuoksi joutuivat matkustajat tautien ja nylkyreiden uhreiksi.

V. Rautanen kertoo kirjassaan "Amerikan suomalainen kirkko" (Suomalais-Luterilainen kustannusliike Hnacock, Michigan 1911) näin: "Nuijasodan aikana 16 vuosisadalla Kaarle IX käskystä suuret suomalaisjoukot vaelsivat Ruotsin sydänmaille Nerikeen ja Värmlandiin, Ångermanlandiin, Helsinglandiin ja Gestriklandiin... Luultavaa on, että Värmlandin suomalaisia oli mukana, sillä he olivat Ruotsissa joutuneet kansallisen vainon alaisiksi ja tulivat mieluummin vapaaseen maahan. Tulokkaat ostivat maan intiaanipäälliköltä Mitatsimint'iltä Christian Creek ja Schyulkil jokien väliltä, joka alue nimitettiin Uudeksi Ruotsiksi." Tässä samassa kirjassa Rautanen kertoo, että skandinaavisilla luterilaisilla ja laestadiolaisilla oli epäluuloja toisiaan kohtaan Amerikassa ja suomalaisilta laestadiolaisilta estettiin ehtoolliselle pääsy, niin he perustivat oman seurakunnan Apostolis-luterilainen seurakunta Calumetin Pine Streetille vuonna 1873 Salomon Kortetniemen johdolla. Lokakuussa 30.10.1877 oli Oulusta saapunut Frans Nikka ja Juhani Takkinen saarnaajiksi. Takkinen teki lähetysmatkoja Michiganiin, Minnesotaan, Dakotaan jopa Tyynenmeren rantavaltioihin saakka.

Akseli Järnefelt Rauanheimo "Uuteen maailmaan" (WSOY 1921) kertoo kirjassaan historiallista facktatietoa romaanin muodossa. Kirjassa mainitaan kuinka Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle sai herttuakunnakseen Keski-Ruotsin erämaat ja päätti houkutella sinne asukkaita julkaisemallaan kirjelmällä vuonna 1579 lupaamalla herttuakunnan uudisasukkaille 7 verovapaata vuotta. Ja 1500-luvun lopussa suomalaisia muutti Savosta Vermlantiin, koska Suomessa oli ollut katovuosia ja sotaa. Täältä Vermlannista suomalaisia taas vietiin Uuden Ruotsin Delawaren siirtokuntaan, koska Ruotsalaiset eivät pitäneet suomalaisten tavasta polttaa metsiä kaskeamalla ja heitä vainottiin uudessa kotimaassaan Ruotsissa. Sukunimet uudessa maassa Amerikassa muuttuivat kuten Marttisesta tuli Morton, Räsäsestä Rawson,
Kokkisesta Cock ja Cox, Kolehmaisesta Coleman, Tossavaisesta Thorson ja Tussey, Väinämöstä Vanneaman, Halttusesta Holsten, Sinikasta Sinnex ja Seneca jne...

Delawaren Uuden Ruotsin siirtolan lähettyvillä asui Lenapi-intiaanit (Lenni-lenape, Delaware), jotka tulivat toimeen suomalaisten kanssa, mutta vähän etäänpänä asuvat Minquasit olivat vihamielisiä ja sotaisia. Suomalaiset saivat maata Lenapi-intiaaneilta. Sanomalehtimies Akseli Rauanheimo s. 27.3.1871 Nurmeksessa, k. 19.5.1932 Montrealissa Kanadassa (vanhemmat Otto Aadolf Järnefelt ja Ada Adolfina Pfaler). Tuli ylioppilaaksi 1890 ja fil. kandidaatiksi 1893. Tämän jälkeen ryhtyi sanomalehtimieheksi Uuteen Suomettareen. Siirtyi Yhdysvaltoihin jossa toimi "New Yorkin Lehden" ja "Siirtolaisen" toimittajana. Palasi takaisin Suomeen 1900 ja palasi Uuden Suomettaren toimittajaksi 1908. New Yorkkiin perustettiin Suomen hallituksen
tiedonantotoimisto jossa Rauanheimo julkaisi 1919-1920 "Finland Reviewsiä". Hän palasi tämän jälkeen Suomeen kirjoittamaan suunnitelemiaan kirjoja "Suomalaiset Amerikassa" 1899, "Meikäläisiä merten takana" 1921, "Suomi ja Amerikka" 1922, "Kanadan opas" 1929, "Kanadan kirja" 1930. Vuonna 1923 perustettiin Suomen konsulinvirka Kanadaan Montrealiin ja tähän virkaan Rauanheimo nimitettiin.

Ruotsalaisen siirtokunnan alku oli hollantilaisen kauppayhtiömiehen Willem Usselinxin, joka vuonna 1624 teki kuningas Kustaa II Aadolfille esityksen siirtokunnan perustamisesta Amerikkaan. Vuonna 1637 Uuden Hollannin siirtokunnan kuvernööri Peter Minuit teki uuden esityksen ruotsalais-hollantilaisen siirtokunnan perustamisesta Delaware-joen rannikolle. Valtiokansleri Oxenstierna oli asialle myötämielinen ja esitettiin Minuitin laatima siirtokuntasuunnitelma Ruotsin valtioneuvostolle 1636.

Ruotsissa innostuttiin asiasta ja perustettiin hollantilaisten rahamiesten avulla kauppayhtiö, joka varusti kaksi laivaa Kalmar Nyckel ja Gripen tarvittavilla aseilla, muonavaroilla ja miehistöllä. Ensimmäinen retkikunta lähti Ruotsista saman vuoden syksyllä ja saapui vaikean merimatkan jälkeen keväällä 29.3.1638Delaware-joelle, nykyisen Wilmingtonin kaupungin seuduille. Retkikunta osti kuudelta intiaanipäälliköltä siirtolaa varten tarvittavat maa-alueet. Siirtokunnan turvaksi rakennettiin puinen linnoitus, joka sai nimekseen Kristiinan linna. Ruotsalaiset eivät olleet halukkaita muuttamaan uudisasukkaiksi, mutta suurilla lupauksillakaan ei saatu varsinaisiasiirtolaisia, vaan toisen retkikunnan mukaan lähti virkailijoita, turkisten ostajia ja sotilaita. Hollantilaiset osakkeenomistajat luopuivat vuonna 1640 kauppayhtiöstä. Kauppayhtiön johtajaksi valittiin suomalainen amiraali Klaus Fleming ja kauppayhtiön jäseneksi Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe.

Keväällä 1641 Tukholmasta Kalmar Nyckel ja Charitas laivat lähtivät kohti Delawarea ja saapuivat perille marraskuun alussa. Tämän jälkeen Delaware joen rannalle syntyi Finland niminen uudisasutus. Delawaren siirtokunnassa käynyt luutnantti Mauno Kling kierteli hallituksen toimesta Varmlannissa kehoittamassa suomalaisia siirtymään Delawareen, jossa he saisivat vapaasti harjoittaa kaskenpolttoa. Koska tämänkään ei auttanut, niin hallitus käski ottaa suomalaisia kiinni viedä heidät vangittuna Karlstadin linnoitukseen ja siellä laittaa heidät siirtolaislaivaan. Siirtokunnan huomattavin kuvernööri oli Johan Printz Ruotsin Suomalainen. Vuonna 1949 lähtenyt retkikunta, jossa oli mukana 70 suomalaista, joutui Porto Ricon rantamilla haaksirikkoon ja espanjalaisten vankeuteen.

Vapaaksi päästyään jatkettuaan matkaa St. Cruzin saaren edustalle joutuivat he ranskalaisten vankeuteen, jolloin ranskalainen kuvernööri kidutti ja surmautti osan retkeläisistä ja osan otti orjikseen. Samoin 1654 lähtenyt 350 hengen suuruinen retkikunta joutui Kanarian saarten edustalla taisteluun kolmen turkkilaisen laivan kanssa, mutta pääsivät jatkamaan matkaa ja lähes neljän kuukauden merimatkan jälkeen Delaware-joelle saavuttaessa oli vain puolet enää hengissä. S. Ilmonen mainitsee kirjassaan "Delawaren suomalaiset" että "Pastori Campanius teki lähetystyötä intiaanien keskuudessa, opeteltuaan ensin heidän kielensä, ja käänsi Lutherin 'Vähän katekismuksen' intiaanien kielelle."

Uuden Ruotsin Kuvernööri Printzin paluuseen Ruotsiin oli kuitenkin se, että hollantilaiset, jotka Delaware-virran länsirannalle olivat rakentaneet Fort Kasimir-nimisen linnoituksen, varustautuivat täydellä todella hyökkäämään ruotsalaisten uudissiirtolan kimppuun. Elokuussa v. 1654 purjehti hollantilainen maaherra Stuyvesant seitsemän laivaa mukanaan Uudesta Amsterdamista ja teki ruotsalaista siirtolaa vastaan niin menestyksellisen hyökkäyksen, että koko siirtola oli syyskuussa hänen vallassaan antautumisen kautta. Antautumisehdoissa määrättiin, että siirtolaismaan virkamiehistä ja alamaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista saivat ne, jotka niin halusivat, palata Ruotsiin; ne jotka mieluummin jäivät paikoilleen, saivat pysyä augsburgilaisessa uskossaan ja palkata itselleen saarnamiehen. Useimmat jäivät aloilleen, koska he kerran olivat perehtyneet uuden kotimaansa olosuhteisiin.


Urho Toivola kirjoittaa "Aurinkoista Amerikkaa": "1600-luvulla rakensivat ruotsalaiset ja suomalaiset siirtolaiset Delaware-joen laaksossa tupansa paksuista hirsistä ristisalvoksella kotoiseen tapaan. Sen aikaista siirtolaiskotia kuvaili Turun Akatemian professori Pietari Kalm monelle kielelle käännetyssä matkakertomuksessaan. Tämä suomalaisen professorin lähes kaksi sataa vuotta vanha kuvaus näyttää epämääräisyydestään huolimatta yhä vieläkin olevan parhaita tietolähteitä silloisen rakennustavan tutkijoille".

Delawaren siirtokunnan jouduttua vuonna 1655 Hollannin valtaan saapui sinne hollantilaisilla laivoilla suomalaisia siirtolaisia, usein vankilasta vapautettuja. Kun Delawaren siirtokunta vuonna 1664 joutui Englannin haltuun, niin siirtolaisuus Pohjoismaista keskeytyi, vaikka suomalaisia oli jo n. 500. S. Ilomsen kirjassa "Delawaren suomalaiset" mainitaan, että syyskuussa 1664 siirtokunnan varakuvernööriksi nimitettiin englantilainen kapteeni Edward Carr. Enää ei riittänyt vanha tapa, että miestä nimitettiin ritimänimellä ja perään liitettiin the Finn, vaan asianomaisen tuli ottaa käyttöön oikea sukunimi. Tämän toimenpiteen seurauksena tulevat vanhat Vermlannin suomalaisten alkuperäiset sukunimet kirjoihin, eli Halttusia, Savolaisia, Hommasia, Liukkoisia, Minkkisiä jne. Delawaren osavaltion kotisivu on www.delaware.gov, eli Delaware on osavaltio Yhdysvaltojen itärannikolla ja sen suurin kaupunki on Wilmington (Delaware).

Gustaf Schröderin kirja "Yrjänä Kailanen ja hänen poikansa kuvauksia Ruotsin suomalaisten elämästä ja eränkäynnistä Wermlannin ja Taalain metsäseudulla." WSOY 1894 löytyy netistä
http://www.gutenberg.org/etext/16652.

Ruotsalainen Svenska Dagbladet -lehti kertoi huhtikuussa 2006, että amerikkalaiset sukututkijat ovat seuranneet Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin juuria taaksepäin kymmenen sukupolvea ja löytäneet Ruotsista kotoisin olevan Måns Anderssonin. Sukututkijain mukaan Måns Andersson oli ensimmäisiä ruotsalaisia, jotka muuttivat siirtolaisiksi Amerikan Delawareen 1639. Suomi - USA lehdessä 1/2008 on Matti Höökin artikkeli "Onko G. W. Bush savolainen intiaani?" sivulla 29.

S. Ilmosen kirjassa "Amerikan suomalaisten historia III" mainitaan mm. näin: "Suomalaiset lukeutuvat New Jerseyn valtion varhaisimpiin asukkaisiin, sillä Uuden Ruotsin siirtokuntaan tulleet suomalaiset ryhtyivät noin v. 1645 vuosituhansia luonnontilassa levänneitä korpia ja koskemattomia metsiä raivaamaan. Silloin syntyivät nuo vanhat suomalaisten rakentamat kylät: Mulikka-Mäki ja Finn. Tästä vanhimmasta siirtolaisjoukosta polveutunut väestö on vuosisatojen kuluessa niin perinpohjin amerikkalaistunut, ettei kansallisuutemme jälkiäkään tapaa muualta kuin historian lehdiltä ja vanhoista asiakirjoista sekä muutamista nimistä, joissa
vielä on jäljellä suomalaista alkuperua."

Tanskalaisilla oli siirtokunta Amerikassa, kun he vuonna 1666 asuttivat St. Thomasin ja St. Johnin saaret Puerto Ricon itäpuolella. Vuonna 1733 tanskalaiset ostivat vielä Ranskalta St. Croix'n saaren, ja nämä kolme saarta Neitsytsaarina tunnetulla alueella pysyivät Tanskalla vuoteen 1917, jolloin Yhdysvallatosti ne.1700-luvun puoliväliin mennessä briteillä oli jo 13 siirtokuntaa, joiden hallinnosta vastasi kuvernööri mutta ylin päätösvalta oli Lontoon parlamentilla ja kuninkaalla. Työvoimaksi plantaaseille alettiin tuoda jo 1600-luvun alussa neekeriorjia Afrikasta. Ranskalaisten kiilauduttua 1608 perustamastaan Quebecistä käsin Mississippijoelle puhkesi suuri siirtomaasota (1755–63), jonka voitettuaan Iso-Britannia sai sekä Kanadan että Itä-Louisianan. Kun Iso-Britannia pyrki pitämään siirtokunnat raaka-aineiden tuottajina, kielsi uudisasutuksen länteen ja halusi maksattaa sotamenot siirtokunnilla, laajeni Lexingtonissa 1775 puhjennut kahakka Pohjois-Amerikan vapaussodaksi (1775–83). Sen aikana siirtokunnat julistautuivat itsenäisiksi 4.7.1776. Kerrotaan, että äänestettäessä, oliko erottava Englannista vai ei, äänet olisivat menneet tasan, mutta kokouksesta myöhästynyt Pensylvanian valtion edustaja, suomalainen John Morton (Juho Marttinen) ja miettimisen jälkeen asettui itsenäisyysjulistuksen kannalle.

John Morton (Juho Marttinen) oli Pennsylvanian valtion ylituomari ja oli kotoisin Suur-Rautalammin pitäjästä Värmlantiin muuttaneita Marttisia. Marttisilla on sukuseura. George Washingtonin johdolla ja Ranskan avustamana siirtokunnat voittivat sodan, ja Iso-Britannia tunnusti niiden itsenäisyyden ja luovutti lisäksi Itä-Louisianan.

George Washington oli Eglannin ja Ranskan välisessä sodassa noussut 22-vuotiaana everstiksi ja koko Virginian nostoväen päälliköksi. Sodan päätyttyä Washington oli avioitunut ja vetäytynyt maatilalleen Mont Vernoniniin Potomac-joen rannalle.Suomesta lähti Pohjois-Amerikkaan 1866-1930 välisenä aikana noin 350 000 siirtolaista. Ensimmäiset suomalaiset amerikansiirtolaiset olivat merimiehiä, joita karkaili 1800-luvun puolivälissä Amerikan vesillä liikkuneista laivoista. Amerikssa julkaistaan englanninkielistä The Finnish American Reporter lehteä (PO Box 479, Hancock, MI 49930, e-mail editor@finnishamericanreporter.com) Vuonna 1682 ranskalainen La Salle valloitti Ranskan siirtokunnaksi Meksikon lahden ranta-alueen ja antoi Mississipin laaksolle nimen Louisiana Ranskan kuninkaan kunniaksi johon syntyi huomattava siirtokunta ja sinne perustettiin vuonna 1718 New Orleansin kaupunki. Amerikan sisämaahan syntyi laaja Uuden Ranskan siirtomaa. Ranskalainen siirtokuntatyyppi erosi suuresti englantilaisista, sillä kuninkaan asiamiehet harjoittivat isällistä vallankäyttöä kaikkein huonoimmassa muodossa.

Benjamin Franklin s. 17.1.1706 Bostonissa Massachusettissa, k. 17.4.1790 oli Yhdysvaltalainen kirjailija, tiedemies ja keksijä. Kahdentoista vuoden ikäisenä Benjamin Franklin ryhtyi kirjapainajan oppipojaksi. Philadelphiassa hän aloitti oman menestyvän kirjapainotoiminnan. Franklin innostui ystäviensä kautta tekemään sähköön liittyviä kokeita ja esitti teorian sähkön olemuksesta. Benjamin Franklin osasi puhua kuutta kieltä. Tatuoitu Käärme niminen suuri sotapäällikkö kuoli vuonna 1725 ja kerrotaan, että niiden joiden tuli seurata suurta sotapäällikköä tuonpuoleiseen kuolemalla ja heitä oli valittu kahdeksan. Nämä kahdeksan henkilöä olivat Tatuoidun Käärmeen ensimmäinen ja toinen vaimo, viisi viranhaltijaa tai palvelijaa. Eräs mies joka oli paennut aiemmasta uhrauksesta mutta joka nyt tuotiin esiin kolmenkymmenen soturin voimin, mutta koska hän oli haluton kuolemaan Tatuoidun Käärmeen ensimmäinen vaimo katsoi ettei hän ollut kelvollinen seuraamaan häntä ja muuta joukkoa
toiseen maailmaan.

Rani-Henrik Anderssonin "Latokat kotkan ja biisonien kansa" (SKS 2009) kirjassa kerrotaan intiaanien uudesta uskonnosta "henkitanssi" joka oli levinnyt voimakkaasti ja nopeasti Pohjois-Amerikan intiaanien keskuudessa 1889-1890. Tämän vain intiaaneille tarkoitetun uuden uskonnon profeetta oli paiute-intiaani Wovoka, joka oli syntynyt vuonna 1858 Mason Valleyssa Nevadassa. Hänellä oli myös nimi Jack Wilson. Vuonna 1889 sairaana ollessaan Wovoka oli vaipunut syvään transsiin ja saanut ilmestyksen "jumalalta" intiaaneille tarkoitetusta uskonnosta, joka perustui piirissä tapahtuvaan henkitanssiin, jossa mentiin transsiin ja saatiin ilmestyksiä, sekä yhteys vainajiin jne. Uskonnossa oli vaikutteita kristinuskosta, mutta kyseessä ei ollut Raamatun sanaan ja sen ilmoitukseen perustuvasta kristillisestä uskonnosta, vaan ilmestyksiin ja näkyihin perustuvasta uskonnosta johon oli yhdistetty intiaanien perinteinen "aurinkotanssi" ja vaikutteita kristinuskon messiaasta, joka pelastaa intiaanikansan valkoisten käsistä. Uskonnon harjoittaminen kiellettiin sen aiheuttamien levottomuuksien takia. Kieltoja ei noudatettu ja sen seurauksena tapahtui murheellinen Wounded Kneen tapahtumat.

William Pitt nuorempi (s. 28.5.1759, k. 23.1.1806 brittiläinen valtiomies ja pääministeri, hänen isänsä oli Willian Pitt vanhempi silloinen lordi Chatham) lähetti Amerikkaan useita retkikuntia. Ranskalaisten linnoitukset antautuivat englantilaisille. Englantilaiset ja ranskalaiset palkkasivat sotavoimiensa lisäksi joukoittain intiaaneja apuvoimiksi, etenkin tiedustelijoiksi. Ranskalaisten palkkaamat intiaanit nylkivät päänahkoja englantilaisilta ja koristelivat vöitään niillä.

Valtiomuototaistelu päättyi 1787 liittovaltiomuotoisen perustuslain hyväksymiseen, ja 1789 George Washington valittiin presidentiksi. Uusia alueita hankittiin ostoin, 1803 laaja Länsi-Louisiana Ranskalta ja 1819 Florida Espanjalta, valloituksin ja sodin, joista 1812–14 Isoa-Britanniaavastaan Kanadan rajakysymyksestä käyty sota tosin päättyi tuloksetta mutta menestyksellisen Meksikon sodan (1846–48) jälkeen valtion alue ulottui Tyynellemerelle asti. Ulkopolitiikan linjaksi 1823 otettu Monroen oppi aloitti Yhdysvaltain eristäytymisen Euroopasta.

Jefferson, Thomas (1743-1826), yhdysvaltalainen valtiomies, Yhdysvaltain kolmas presidentti. Demokraatteihin lukeutunut Jefferson oli keskeisiä itsenäisyysjulistuksen laatijoita 1776 ja vaati osavaltioille suurempaa itsenäisyyttä. Hän oli presidenttinä 1801-09; hänen aikanaan ostettiin Louisiana Ranskalta 1803. Jefferson edisti demokraattisten perinteiden vakiintumista yhdysvaltojen politiikassa. Jefferson oli myös lahjakas ja vaikutusvaltainen arkkitehti. Presidentti Jefferson määräsi yksityissihteerinsä Meriwether Lewisin tekemään tieteellisen tutkimusretken Amerikan mantereen kaukaiseen luoteisosaan. Tällä retkellä tehty yleiskatsaus kehitellyt päätelmät olivat tärkeitä Yhdysvalloille, kun neljäkymmentä vuotta myöhemmin kiisteltiin Ison Britannian kanssa Oregonin alueesta.

C. G. Finneyn kirjassa "Ihmeellisiä herätyksiä" (Ristin Voitto 1970), kerrotaan Charles G. Finneyn muistelmat (s. 29.8.1792). Tästä kirjasta sivulta 63 lainaus: ”Evan’s Millsin herätys ja sen seuraukset. Jonkin matkan päässä Evans’ Millsistä oli saksalainen siirtokunta. Siellä oli seurakunta, jossa oli useita vanhimpia ja huomattavan suuri joukko jäseniä, mutta ei pappia eikä säännöllisiä hengellisiä kokouksia. Kerran vuodessa sinne tavallisesti tuli Mohawk Valleystä pappi toimittamaan kasteita ja Herran ehtoollisen viettoa. Hän kuulusteli lapset ja otti seurakunnan yhteyteen ne, joilla oli vaaditut tiedot. Sitten heistä tehtiin ’kristittyjä’: heitä vaadittiin osaamaan katekismuksensa ulkoa sekä kykenemään vastaamaan määrättyihin opillisiin kysymyksiin – sitten heidät otettiin seurakunnan yhteyteen. Heidän oltuaan ehtoollisella heistä oli selvää, että he nyt olivat uskovia ja kaikki oli hyvin. Näin oli seurakunta järjestetty, ja tällaisena se jatkoi elämäänsä.

Mutta jouduttuaan enemmän tai vähemmän niiden tapausten yhteyteen, joita kylässämme sattui, he pyysivät minua sinne saarnaamaan. Suostuin siihen, ja ensimmäiseksi saarnanaiheekseni otin nämä Raamatun sanat: ’Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa.’ Koko siirtokunta lähti yhtenä miehenä liikkeelle, ja koulutalo, jossa heidän jumalanpalveluksensa pidettiin, täyttyi ääriään myöten.  Aloitin osoittamalla, mitä pyhitys ei ole. Tällöin otin esille kaiken, mitä he pitivät kristillisyytenä, ja osoitin, ettei se ole suinkaan pyhyyttä. Toiseksi osoitin, mitä pyhitys on. Kolmanneksi osoitin, mitä tarkoittaa Herran näkeminen, ja sitten, miksi ne, joilla ei ole pyhyyttä, eivät koskaan näe Herraa, miksi he eivät koskaan pääse Hänen läheisyyteensä ja miksi Hän ei ota heitä vastaan. Ja sitten lopetin terävin huomautuksin, jotta asia olisi mennyt omiintuntoihin. Ja Pyhän Hengen voimasta se sattuikin tuntoihin. Herran miekka iski heihin oikealta ja vasemmalta. Muutaman päivän perästä vallitsi koko siirtokunnassa synnin hätä. Seurakunnan vanhimmat ja muut oli vallannut suuri pelko. He
tunsivat, ettei heillä ollut pyhyyttä. Heidän pyynnöstään ilmoitin pitäväni kokouksen etsijöille opastaakseni heitä…

Sivulla 107: Pian nousi roomalaiskatolinen vaatturi ja sanoi: ’Minun täytyy kertoa, mitä Herra on tehnyt sielulleni. Olen kasvanut roomalaiskatolilaisena, enkä ole koskaan uskaltanut lukea Raamattua. Minulle sanottiin, että jos sen tekisin, paholainen veisi minut elävältä. Kun joskus rohkenin vilkaista siihen, oli minusta kuin paholainen olisi kurkistanut olkani takaa valmiina minua noutamaan. Mutta nyt näen sen kaiken olleen silmänlumetta.’”

Lewisin ja Clarkin tutkimusretki 1804-1806 oli ensimmäinen koko Pohjois-Amerikkaa käsittävä tutkimusretki. Retken nimi tuli kapteeni Meriwether Lewisin ja vänrikki William Clarkin mukaan ja heistä on tullut Amerikan sankareita ja heidän patsaita on kaikkialla. Retki alkoi 14.5.1804 St. Lousiasta Missourin osavaltiosta ja perille retkeläiset pääsivät Tyynen meren rannalle Columbia joen suulle 7.11.1805. Retkellä oli mukana Clarkin isokokoinen orja York ja oppaana intiaaninainen Sacajawea. Takaisin retkikunta palasi 23.9.1806. Charley Van Pelt on kirjoittanut "Lewis & Clark Trail of Discovery 1804-1806" 1995 www.charleyvanpelt3d.com. Gary Allen Hood "After Lewis & Clark, The Forces of Change 1806-1871" Gilcrease Museum, Tulsa, Oklahoma 2006.

Edward Ball on kirjoittanut sukukirjan "Vereen kirjoitettu, Plantaasin orjat ja isännät" Otava 1998, jossa kerrotaan englantilaisen Elias Ballin suvusta, sillä Elias saapui Englannista vuonna 1698 Etelä-Carolinaan perinnöksi saamalleen plantaasille. Vuoteen 1865 mennessä Ballin suku omisti jo kaksitoista plantaasia Charlestonin ympärillä. Frederick Douglass (1818-1895) syntyi orjaksi Marylandissa, mutta hänen onnistui karkaamaan New Yorkkiin. Hänen elämästään on julkaistu kirja "Frederick Douglass Amerikkalaisen orjan omaelämänkerta" (Like 2006). Kirjan liitteestä tällainen lainaus: "Sen, mitä olen sanonut uskonnosta ja sitä vastaan, olen tarkoittanut koskevaksi ainoastaan tämän maan orjanomistajien uskontoa vailla minkäänlaista viittausta todelliseen kristillisyyteen; sillä tämän maan kristillisyyden ja Kristuksen kristillisyyden välillä näen loputtoman syvän kuilun, niin syvän, että toisen pitäminen hyvänä, puhtaana ja pyhänä tarkoittaa väistämättä toisen torjumista pahana, turmeltuneena ja syntisenä. Toisen ystävänä pitäminen merkitsee väistämättä toisen pitämistä vihollisena. Rakastan Kristuksen puhdasta, sovinnollista ja tasapuolista kristillisyyttä; siksi vihaan tämän maan turmeltunutta, orjia pitävää, naisia ruoskivaa, kehtoja rosvoavaa, puolueellista kristillisyyttä."

Presidentti Theodore Rooseveltin voimakkaan ulkopolitiikan seurauksena Yhdysvallat pani alulle Panaman kanavan rakentamisen; kanava valmistui 1914. Väestön rakenne muuttui räjähdysmäisen siirtolaisuuden johdosta, ja siirtolaisuutta rajoitettiin vasta 1924; samana vuonna edellisellä vuosisadalla sodissa voitetut ja reservaatioihin ajetut intiaanit saivat kansalaisoikeudet. Vastoin puolueettomuusjulistustaan Yhdysvallat lähti 1917 mukaan 1. maailmansotaan, mutta julisti sodan jälkeen taas isolationismia ja jäi Kansainliiton ulkopuolelle.

Jonathan Edwards (s. 5.10.1703 East Windsor Connecticutissa, k. 22.3.1758 Princeton New Jerseyssä Amerikassa) toimi pastorina Massachusettin Northamptonissa, kun siellä oli herätystä vuodesta 1734 aina 1742 asti. Jonathan Edwards oli pappi, raamatuntuntija ja lähetystyöntekijä, jota monet pitivät Yhdysvaltojen historian suurimpana ajattelijana. Jonathan Edwardsin kirja "The Works of Jonathan Edwards" Edinburgh, The Banner of Truth Trust 1992. Ja Ralph Turnbull on kirjoittanut kirjan "Jonathan Edwards, The Preacher" Grand Rapids, Michigan, Baker Book House 1958. Patricia Tracy, "Jonathan Edwards, Pastor". New York, Hill and Wang 1979. Ian Murray "Jonathan Edwards, A New Biography" Edinburgh, Banner of Truth Trust, 1992.

Jonathan Edwards pohtii kirjoissaan mm. "Hengellinen ylpeys on monestakin syystä kaikkein vastenmielisin ominaisuus, sillä se on kaikkein lähinnä perkelettä. Se on lähinnä sitä syntiä, johon hän syyllistyi valon ja kirkkauden täyttämässä taivaassa, jossa hänet oli korotettu korkealle jumalallisessa tiedossa, kunniassa, kauneudessa ja onnessa. Ylpeyttä on paljon vaikeampi havaita kuin muita turmeluksen muotoja, koska siinä on kysymys lähinnä siitä, että ihmisellä on liian korkea käsitys itsestään."

Päivä osakeyhtiön klassikkosarjassa "Jonathan Edwards, herätyksen mies" (Päivä 2000) todetaan mm. "Heinäkuussa 1751, kuukautta ennen työhön asettamista, Bostonin komissio antoi Jonathanille suuren luottamustehtävän: hänen piti tavata mohawkien päälliköt Albanyssa. Tämän jälkeen hänelle ilmoitettiin, että komissio tahtoo tavata intiaanit ja hänet Stockbridgessä elokuussa. Jonathanin päiväkirjojen joukossa on paperilappunen, joka kertoo, mitä hän kirjoitti ja sanoi mohawkeille: 'Teidän tulonne tänne ilahduttaa kaikkien hyvien ihmisten sydäntä. He toivovat, että siitä seuraisi teille suurempi valo ja tieto kristinuskosta, joka tuottaa teille iankaikkisen pelastuksen ja onnen. Me emme tahdo kieltää teiltä Raamatun, Jumalan sanan, tuntemista, niin kuin ranskalaiset papit kieltävät intiaaneiltaan. Me tahdomme, että voisitte lukea Jumalan sanaa niin kuin mekin ja tietää yhtä paljon kuin me. Täällä asuessani minä olen halukas tulemaan teidän luoksenne aika ajoin ja tekemään kaikkeni opettaakseni teille oikeaa kristinuskoa.'"

Whitefield, George (s. 16.12.1714 Gloucesterissa Englannissa ja kuoli 30.9.1770 Newburyport Massachusettsissa Amerikassa), englantilainen saarnaaja. 16 vuoden ikäisenä Whitefield oli saanut uuden suunnan elämälleen, sillä hän kertoo näin: "Aloin paastota kahdesti viikossa lähes 36 tuntia yhteen menoon, rukoilin monta kertaa päivässä, nautin pyhää ehtoollista joka sunnuntai ja paaston aikana olin melkein syömättä nuo 40 päivää. Tuona aikana kävin kolme kertaa päivässä jumalanpalveluksessa, sitä paitsi 7 kertaa vietin yksityisen rukoushetken. En ollut ollenkaan selvillä siitä, että minun olisi tarvinnut uudestisyntyä, syntyä uudeksi luomukseksi Kristuksessa Jeesuksessa. Se oli minulle outo asia kuin että olisin epäillyt luonnollista syntymääni. Kerran sitten Charles Wesley antoi minulle erään kirjan, jonka avulla Jumala osoitti että minun oli uudestisynnyttävä; muussa tapauksessa joutuisin ikuiseen kadotukseen". Whitefield on Wesleyn veljesten rinnalla metodismin perustajia. Hän sai saarnoillaan suuria kuulijajoukkoja Isossa-Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa. Teologisilta katsomuksissaan hän liittyi kalvinistiseen predestinaatio-oppiin, mikä johti hänet 1741 välirikkoon John Wesleyn kanssa. Kirja: Whitefield George "Journals" London. The Banner of Truth Trust 1960 ISBN 0-85151-147-3.

Cooper, James Fenimore (1789-1851), yhdysvaltalainen kirjailija. Cooperin Nahkasukka-sarja, jonka teokset tapahtumien ajallisen järjestyksen mukaan ovat Hirventappaja, Viimeinen mohikaani,  ja Ruohoaavikko, kertoo intiaanien parissa elävästä metsästäjästä, Natty Bumposta; hahmon esikuvana pidetään kuuluisaa eränkävijää Daniel Boonea. Cooper oli ensimmäinen laajemmin tunnettu yhdysvaltalainen kirjailija ja intiaaniromaanin luoja. Hän kirjoitti myös useita meriromaaneja.

Vähitellen pohjois- ja etelävaltioiden välille kehittyi ristiriitoja erilaisen elinkeinorakenteen vuoksi. Pohjoisen orastava teollisuus tarvitsi tullisuojaa mutta ei neekeriorjia, kun taas etelän plantaasiviljelyn kannattavuus riippui paljolti orjista ja vapaakaupasta. Neekeriorjuuden vastustajana tunnettu republikaani Abraham Lincoln (s. 12.2.1809 Kentucky, k. 15.4.1865 Washington DC) valittiin 1860 presidentiksi, erosi 11 etelävaltiota unionista, perusti Pohjois-Amerikan konfederaation (Confederate States of America) ja valitsi presidentikseen Jefferson Davisin. Kun Lincoln ei hyväksynyt eroa, puhkesi Pohjois-Amerikan sisällissota (1861–65), jonka päättyminen etelävaltioiden antautumiseen merkitsi unionin säilymistä ja orjuuden lakkauttamista. Etelän toipuminen kesti kauan, ja valkoisten katkeruus mustan väestön saamien oikeuksien vuoksi ilmeni lynkkauksina ja Ku Klux Klanin tapaisten järjestöjen harjoittamana väkivaltana. Mustien taloudellinen ja sosiaalinen asema pysyi kuitenkin lähes ennallaan.

Dwight Lyman Moody (1837-1899) oli amerikkalainen saarnaajaa, syntyi Northfieldissä köyhään perheeseen. Tuli 18-vuotiaana herätykseen ollessaan kenkäkaupassa töissä. Muutti 1856 Chicagoon aloitti vapaa-aikana pitää pyhäkoulun pitämisen katupojille. Vuonna 1860 hän jätti liikemiesuransa ja ryhtyi kokopäiväiseksi evankelistaksi. Perusti 1863 Chicagoon Illions Street-seurakunnan ja kävi 1867 ensimmäisen kerran Englannissa. Vuosina 1873-75 hän teki toisen Euroopan matkan laulaja